Vanhemmilta ja lapsilta kysytään palautetta koulujen iltapäivätoiminnasta

Foto Helsingin kaupunki / uutiset

Foto Helsingin kaupunki / uutiset

Koulujen iltapäivätoiminnasta kerätään 18.2.–4.3. palautetta koululaisilta ja vanhemmilta. Asiakaskysely koskee 1.- ja 2.-luokkalaisia ja erityisten tuen oppilaita, jotka osallistuvat koulujen, järjestöjen, seurakuntien ja yksityisten palveluntuottajien järjestämään iltapäivätoimintaan. Kysely ei koske leikkipuistojen avoimessa iltapäivätoiminnassa olevia oppilaita.
Vanhemmat saavat lisätietoa ja linkin opetusviraston toteuttamaan kyselyyn Wilman kautta. Vanhemmat ja lapset vastaavat kyselyyn yhdessä. Vanhemmat arvioivat mm. oman alueensa iltapäivätoiminnan tarjonnan monipuolisuutta, asiakasmaksun kohtuullisuutta suhteessa palvelun laatuun sekä iltapäivätoiminnan järjestelyjä.
Vanhemmilta kysytään myös mielipidettä siitä, kuinka suuri kertaluontoinen iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen korotus voisi olla Helsingissä. Asiakasmaksuihin on tulossa korotuksia lukuvuonna 2016–2017. Kaupunginhallitus päättää maksuista kevään 2016 aikana. Asiakaskyselyn palautetta hyödynnetään maksukorotusten valmistelussa.
Lapsilta kerätään tietoa mm. mikä iltapäivätoiminnassa on kivaa, mitä he haluaisivat tehdä iltapäivätoiminnassa ja onko lapsen mielestä iltapäivätoiminnassa esiintynyt kiusaamista.
Koululaisten ryhmämuotoiseen iltapäivätoimintaan osallistuu Helsingissä lukuvuonna 2015–2016 yhtensä noin 5 600 lasta. Toimintaa järjestetään 1.–2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille noin 200 toimintapaikassa eri puolilla kaupunkia.

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *