Hakaniemen hallin toisessa kerroksessa on avannut ovensa Tavarakauppias -Pop up myymälä, jonka tuotteet on valmistettu vammaistyön työ- ja päivätoimintayksiöissä.
Myymälä on avoinna 21.12. saakka tiistaista perjantaihin klo 10-17.
Pop up myymälä Tavarakauppias on uudenlainen aluevaltaus vammaisten työ- ja päivätoiminnan monipuolisessa ja laadukkaassa toiminnassa. Pop up myymälä Tavarakauppias on hyvä esimerkki rohkeudesta ja uskalluksesta lähteä kokeilemaan erilaisia tapoja järjestää työ- ja päivätoiminnan arkea asiakkaillemme.
Tavarakauppiaan myyjät ovat pääosin työ- ja päivätoiminnan asiakkaista. Osalle heistä myyntityö kuuluu osana heidän yksiköllistä valmennustaan, jossa opetellaan uusia taitoja. Uusien asioiden ja taitojen harjoittelu sekä valmennus tukee ja vahvistaa vammaisen ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa.
Tule tutustumaan käsitöihimme ja nauttimaan joulunalusajan tunnelmasta!
- Valmennus ja työllistyminen
- Osallisuus ja päivätoiminta
- Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset
