Historiallista Vallisaarta suunnitellaan ekologiseksi luontomatkailu- ja virkistyskohteeksi. Tämän toteuttamiseksi etsitään ideakilpailun kautta luovia ja toteutuskelpoisia teknisiä ratkaisuja. Helsingin kaupunki ja Metsähallitus julkistavat Puhdas Vallisaari -kilpailun 1. maaliskuuta.
Kilpailussa on kolme teemaa:
- vesihuolto
- energiajärjestelmä ja materiaalitehokkuus
- älykäs järjestelmien ohjaus ja innovatiiviset käyttäjäratkaisu
Kilpailuun odotetaan erityisesti monialaisten tiimien laatimia ehdotuksia, joissa on teknisten ratkaisujen rinnalla otettu huomioon saarten omaleimaisuus ja matkailunäkökulma.
Ideakilpailulla etsitään myös mahdollisia kumppaneita Vallisaaren kehittämiseen. Asiantuntijaraati arvioi ehdotukset elokuussa. Raadin puheenjohtaja on Bruce Oreck.
Innovaatiokilpailu on kestävän kaupunkikehityksen strategian 6Aika -hankkeen toteutusta.
Kilpailuaika on 1.3.–23.5.
Vallisaari on entinen sotilassaari. Se sijaitsee 20 minuutin laivamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta, Suomenlinnan naapurissa. Vesiliikenne Kauppatorilta Vallisaareen alkaa 14. toukokuuta.

