Helsingin meriveden edustaa siivotaan muovijätteestä pian uivien meriroskisten avulla. Kyseessä on australialaislähtöinen hanke, jolla pyritään vähentämään maailman merien roskaantumista.
Roskiksilla ei merta tyhjennetä muovijätteestä, mutta näyttävällä hankkeella ja sen raportoinnilla voidaan onnistua lisäämään ihmisten ymmärrystä ja muuttamaan ihmisten käyttäytymistä.
Meriroskikset lasketaan huhtikuussa mereen näkyvälle paikalle. Niiden pumppujärjestelmä kerää lilluvia roskia noin 10 m2:n alueelta. Roskasäiliöt tyhjennetään, roskat lajitellaan ja raportoidaan. Raportteja käytetään ympäristötyöhön.
Muovi on tuhoisa merten ekosysteemeille. Eläimet nielevät muovijätettä ja sotkeutuvat niihin. Meriympäristöt kärsivät ja kala-äyriäiskannat heikentyvät. Ihmisten elimistöön joutuu haitallisia aineita saastuneita merenantimia.
Edistääkseen puhtaampia meriympäristöjä teknologiakonserni Wärtsilä lahjoittaa kaksi uivaa muoviroskista testikäyttöön Helsinkiin. Helsingin kaupunki ja Helsingin Satama huolehtivat roskisten ylläpidosta. Wärtsilän lahjoitus on osa konsernin Suomi 100-juhlavuoden ohjelmaa.
Lisää aiheesta
the Seabin Project
Wärtsilän tiedote
Itämerihaaste
Suomi100
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset
