Tule kauppiaaksi Hietalahden kauppahalliin

Foto: Helsingin kaupunki / uutiset

Foto: Helsingin kaupunki / uutiset

Hietalahden kauppahalliin haetaan nyt lisää kauppiaita. Halli palvelee myös iltaisin keskiviikosta lauantaihin klo 22 saakka. Kauppahallissa joulukuussa alkanut Musaa & maistelua –tapahtuma valittiin vuoden 2015 ruokatapahtumaksi. Lisäksi Hietalahden tori toimii REKO-piirin jakelupisteenä, josta kaupunkilaiset noutavat etukäteen tilattua lähiruokaa. Hietalahden kauppahalli ja koko torialue halutaan kehittää ympärivuotiseksi, ainutlaatuiseksi ja houkuttelevaksi hyvän ruuan kauppa-, ravintola- ja tapahtumapaikaksi.

Hallin vapaat myyntipaikat vuokrataan hakemusten perusteella ensisijaisesti kahvila- ja ravintolatoimintaa sekä elintarvikkeiden myyntiä varten. Vuokrattavat myyntipaikat ovat kooltaan n. 18-26 neliötä. Tilat sijaitsevat myyntipaikoissa 2-3, 12-13 ja 29. Paikkoihin kuuluu vähintään yksi kylmähuone. Myyntipaikoissa ei ole erillistä ilmanvaihtoa.

Avoimella haulla on tarkoitus löytää halliin myyjiä, jotka ylläpitävät ja täydentävät kauppahallin valikoimaa, ja joiden liikeidea sekä myytävät tuotteet edistävät ja tukevat kauppahallin uuden palvelukonseptin mukaista kokonaistarjontaa.

Vuokrattavien tilojen näytöt järjestetään Hietalahden kauppahallissa. Näyttöihin ei tarvitse ilmoittautua. Kokoontumispaikkana on kauppahallin keskiaula, Lönnrotinkatu 34.

Näyttöajat ovat perjantaina 8.4. klo 9-10 sekä klo 14-15.

Hakuaika päättyy 22. huhtikuuta 2016 klo 12.

Hakulomake ja –ohjeet

Hallikartta
paikat 2-3
paikat 12-13
paikka 29

Kirjekuoreen tai sähköpostin otsikkoon on merkittävä HAKEMUS HEL 2016-003884 / Hietalahden kauppahallin vapaat myyntipaikat. Hakemukset toimitetaan Helsingin kaupungin kirjaamoon.

postiosoite:
Helsingin kaupunki
kirjaamo
Helsingin Tukkutori PL 10
00099 Helsingin kaupunki

käyntiosoite:
Helsingin kaupunki
kirjaamo
Pohjoisesplanadi 11-13
00170 Helsinki

sähköposti:
helsinki.kirjaamo@hel.fi

Lisätietoja:
Roni Varhee
09 310 32535
roni.varhee@hel.fi

Foto: Helsingin kaupunki / uutiset

Foto: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *