Tsittasin kerran flygarissa tän Elis Askin vieressä joskus 80-luvulla. Meitsi tuli himaan duunimatkalta Saksasta. Elis oli Jenkeissä tsiigannu jonkun hevikundien MM-matsin knekkauksessa. Silloin jo kyl pysty hiffaan, et toi sen menttaalipuoli oli jo startannu snadisti feidaan. Kaveeras ainaski kymmenen kertaa miten se oli vetäny dajuun sen snadeimman friidun väkivaltasta siippaa.
Elis ”Negru” Ask sai sit siitä siedettävän dumiksen, mut vakuutti mulle ettei katunu sekunttiikaan. Tää sen kuopus oli ollu aina sen silmäterä.
Mun yks serkku budjas Käpskissä lähellä tän puutalolähiön oparii Onnentiellä. Liemolan Lasse kitu kans samaan aikaan tätä skolee. Sit tää mun serkku, herkkä arkkitehtikundi, vanhemmiten starttas unohteleen tavallisiiki juitsuja. Tää fitti, A:lla alkava tauti alko skruudaa tän kundin ymmärrystä.
Sit aikanaan Elis ja tää mun serkku treffas toisensa, ku kumpiki flyttas Kustiksen vanhustenhimaan Ågeliin. Sit joteski vaan niistä tuli hetkessä parhaat kafrut. Ne ei hoitotätien mukaan paljoo kyl pamlannu keskenään, mut aina ku toinen nousi sitsiltä niin toinen kans heti intona meggeen. Sit niinku varmalla moni muuki minnaa, et miten nastaa oli staijaa jonkun kafrun himassa yötä. Niin nääki, kaks nyyaa frendiä tykkäs sinksaa välillä niitten luukkuja siellä Kustan Kartanossa.
Joskus, ku kävin moikkaamassa tätä mun serkkuu niin hiffasin, et tää Elis budjaski serkun kämppää. Tän Eliksen boksissa viihty mun serkku. Oli kans ihan nastaa vierailla Eliksen huoneessa.
Utelin joskus serkulta, et mistä sä oot oppinu tsennaan tän knekkaajan. Serkku vaan tsiigas meitsii, hymyili snadisti ja selitti pokkana, sehän on mun lapsuudenkafruja Käpskistä. Ja ei kyl varmalla ollu. Sen Eliksen luukun seinii, täytti kliffat fotot Jack Demseystä nimmarin kera ja muistaki knekkausmaailman buleista kundeista. Sit hitsin buli määrä pystejä ja mitskuja.
Sit yks herkkä moumentti jota en konsa unohda. Olin dallaamassa kohti tän osaston ulkodörtsii. Hiffasin tutun, snadisti pää kallellaan, niinku tällä Eliksellä aina oli, kundin räpläävän tän dörren lukkoo. Samassa fotoon lehahti yks hoitotäti meggeen ja toru hellästi tätä hoidokkii. ”Mitäs Elis on sovittu tästäki lukon remplaamisesta. Annas nyt handuu niin mennään väijyyn, et oisko jotain namii ruokalassa”.
Sit pala kurkussa tsiigasin ku tää kova prookundi, kovien knekkausmatsien karaisema tsamppiooni handu handussa dallas tän hoitohiman käytävää tän ystävällisen tädin kera tsögaan jotain namipalaa tän niitten diilin kunniaks.
Elis Ask.
Jaakko Koroma