Onks jengi muuten koskaan funtsinu, et ku aviisista voi bluggaa, et kundi putos jonkkaan ja hukku, ku sil ei ollu tota talenttii tsimmaa. Hukkuuks koira ku se putoo vodaan. Joku on mulle joskus kyl pamlannu, et lammas on ainoo eläin joka ei kauaa tsimmaa, ku sillä on liian löysä toi ryppynauha ja se alkaa täyttyy vodalla sen perästä. Flöittii.
Ja miksköhän näin. Onks muka dogiemo jutellu sen pennuille, et studaa tota skönee, ettet huku. Onks tosiaan niin, et ihminen stressaa tällasii ja saa skloddit jo ihan babyna studaan liikaa skönee. Ja tällai toi tsimmaus sit voi olla jollekki ihan draamaa.
Ku mä olin skliddi, mä staijasin monta kesää mun faijan systerin landella Åbussa, liki Kaarinaa. Niillä, tän miehen nimi oli Pave ja niiden friidun Maire, oli hyyryllä aina kesäsin yks snadi torppa. Sen pritsin nimi oli Morbakka. Se oli yhen hollantilaisen fämilin blummapuutarha.
Minnaan hyvin vielä ne kliffat aamut, ku kaikki nää blumsterit döfas gutalle ja elo oli auvvoo. Tää Pave oli tullijäbä. Sit se kyl snadisti oli niinku noi Tri Jekly ja Mr. Hide. Mä aina funtsin, ku se tuli dösalla iltasin sinne landelle, niin se oli niin vetin häpi ja skriinas ja braisas mun kera kaikkee nastaa. Mut sit aamusin ei enää ollu. Mä oon siitä aika saletti, et nää tullimihet on kans ihmisii, ja niittenkään ei oo iisii stikaa gutaa viskii veskistä alas. En mä taho silti vihjaa mitään fittii niistä.
No tää Pave opetti mut tsimmaan. Mä studasin vodaa ja aina spiidasin, et mä haluun himaan Stadiin. Mut se vaan tylynä kaveeras, ettet ennen ku tää tsimmaustalentti sulla skulaa. Ja sit vaan yks aamu, ku mä jänäsinki laskee kaijasta irti, ja räpikön jotain kolme metrii, tän Paven luo, niin siinä se sit oli. Nyt ku mä tätä funtsin, niin ei muun kroppa ollu muuttunu kumibotskiks eikä klabbeihin kasvanu räpylät. Vaan mun softa oli valaistunu.
Jaakko Koroma