Käppäillessäni vuosina 2014-2017 himasta duuniin Länsi-Pasilaan seurasin päivittäin Pasilansillan laajennustöitä ja Triplan kauppakeskuksen syntymisen sikiövaihetta. Ihmettelin ja nappasin ruutuja kaupunkikuvan muodonmuutoksesta.
Syyskuussa 2014 aamusuulis yllätti minut. Tsiigasin Pasilansillalta tyhjälle ratapihalle. Yksinäinen paalutuskone stondasi keskellä soraista Pasilaa. 1800-luvun alussa täällä lainehti vielä Töölönjärvi. Sillan toisella puolella oli aloitettu rakennustyömaa. Siellä kaivettiin monttuja ja valettiin pilareita. Yksi byggaduunari putsasi rälläkällä teräsrakenteita. Siltaa aiottiin leventää. Media tiedotti tänne pystytettävän kasinakkisen tornien ihmemaan.
Lähi- ja kaukoliikenteen stoget skujasivat kiskoillaan allani. Ne purkivat ihmisrahtinsa laitureille ja
nielivät sisäänsä uusia matkustajia. Paalutuskone junttasi terästä syvälle maahan. Betonikoslan kärsä kohosi korkeuksiin ja laski mällinsä valuprofiiliin. Siltapilari kovettui kuoressaan. Duunarien snadi, keltakypäräinen jengi vaelsi työpisteestä toiseen. Kaltsi tärähteli räjäytysten voimasta. Kauhakuormaajan kauha kolahteli stebareihin. Alusrakenne syntyi vaiheittain. Päällysrakenteen valmistuessa Pasilansillan leveys tuplaantuisi.
Kohtasin eräänä lokakuun harmaana maanantaina syntymäänsä kokevan uuden sillan. Kahdeksan siltapilaria oli turskahtanut ylös maasta. Yksi sillan laakapalkki goisasi jo omalla mestallaan. Sillan vastakkaisella puolella kauhakuormurit, maansiirtokoneet, järeä pekkaniska ja siirtolavettirekka
hyörivät kuin terästyöläismuurahaiset. Räjäytystyömaan varoitussignaali piipitti kiihtyvään tahtiin. Sporat, dösät ja bilikat seisahtuivat. Maa tärisi. Mustat rengasmatot flygasivat ilmaan. Marraskuussa 12-pilarisen sillan kuuteen jalkoväliin busattiin kiiltävä rakennustelinetiheikkö.
Tammikuussa 2015 timpurit laudoittivat siltakotelot. Betoniraudoittajat duunasivat harjateräksestä niiden sisälle tukevan raudoituksen. Mesun valkoinen kypärä vartioi hommia. Sillan kotelopalkki valettiin. Kura survottiin kärsäautosta laudoitettuun muottiin ja annettiin kovettua. Kotelopalkin päälle valetusta teräsbetonisesta kansilevystä syntyi keväällä kantava kulkuväylä trafiikille ja dallaajille. Kävelin sillalla kesäkuisessa aamussa. Tsiigasin nyyaa ja gamlaa siltaa. Kummatkin veivät laakson yli ja yhdistivät baanat. Ihmisäly on yhteisöllistä. Ihmisten yhteistyö tuottaa iloa ja kauneutta.
Pasilan väliaikaisasema otettiin käyttöön keväällä 2017. Itse steissi suljettiin kesäkuussa. Triplan työmaalle pystytettiin ensimmäinen torninosturi heinäkuussa. Vuonna 1990 käyttöön otettu Pasilan moderni asema putiikkeineen ja kuppiloineen jyrättiin elokuussa maan tasalle. Näin, kuinka sinisen aidan takana olevan, nuorena tuhotun steissin raadosta sojottivat taivaalle harjateräspiikit. Syksyllä nostokurjet jorasivat hidasta valssiaan Pasilan sillan kupeessa taivaan harmaudessa. Tripla ylti jo sillan tasolle. Samaan aikaan Itis laajeni ja Fisusatama Redeineen valmistui.
Astuin 17.10.2019 Stadin uuden sydämen eteiskammioon. Lasitetussa möhkäleessä on 3 135 fönäriä. Sen sisäistä elämää valaisee 100 000 flyysistä ja valvoo 500 kameraa. Kaupallisia tiloja on yhteensä 85 000 neliötä. Käytäviltä ja kerroksista löytyy yhteensä 60 kahvilaa, kuppilaa ja raflaa. Päivittäistavaroiden myynti on elämyskeskuksen kivijalka. Keskustassa Kamppi syrjäytti Stokkan kulman. Tripla saattaa syrjäyttää Kampin. Redissä asiakas kulkee ympyrää ja saattaa eksyä. Mammuttitauti on Suomen bisneselämässä parantumaton sairaus.
Tsittaan Triplan asemahallissa valkoisella rinkulapenkillä muiden ihmettelijöiden joukossa. Vieressäni sähköportaat vievät ylös ja tuovat alas ihmismassaa. Lattia on päällystetty harmailla salmiakkikuvioilla. VR:n oppaat ohjaavat matkustajia oikeille raiteille. Hallin ensimmäisessä kerroksessa on tarjolla mm. kukkia, karkkeja, mehuja, virvokkeita, pikaruokaa, lääkkeitä, lukemista, peliluola, baari sekä evästä ja matkamuistoja Lapista. Kierreportaat kohoavat läheltäni avokahvilaan. Tunnelma on kuin lentokentällä turvatarkastuksen jälkeen. Ilman lämpötila on varsin kesäinen. Kukaan ei voivottele ilmastonmuutosta.
Valtava ihmisvirta velloo jaloillaan, kärryillään ja rollaattoreillaan minusta oikealle kohti Pikku Manhattania. Hisseillä ja liukuportailla pääsee erilaisiin kulutuksen taivaisiin, jotka liittyvät shoppailuun, viihteeseen, elämyksiin, itsensä hemmotteluun, tavaramerkkeilyyn sekä syömiseen ja juomiseen.
Taivallettuani tunnin kulutuksen taivaissa en törmännyt matkallani ainoaankaan tuttuun naamaan. Näkökenttääni osui lähinnä niitä samoja tavaramerkkejä, tuotteita, liikkeitä ja ravintolaketjuja, joita voi kohdata Euroopassa kaikissa muissakin suurissa kauppakeskuksissa. Euroopan unionissa tavaroita, työvoimaa, palveluita ja pääomia liikutellaan vapaasti. Poistuin kaiken paljoudesta syksyiseen sateeseen.
Pelkään pahoin, että Triplan uusi rautatieasema korvaa lähitulevaisuudessa Eliel Saarisen suunnitteleman, maailman kauneimman asemarakennuksen ja se siirtyy kokonaan yksityissektorin viihde-, elämys ja ravitsemuskäyttöön.
TORNILAAKSO
Tsiigaan sillalta soraiseen laaksoon.
Stadi säästää koulu-, sosiaali- ja terveysmenoissa.
Stadi päästää bisneksen pyörimään.
Pasilan ratapiha on tyhjennetty.
Viimeiset stogekiskot on poistettu.
Pasilan steissi on myyty.
Rakennusfirma alkaa louhia
korkeaa parkkipalatsia varten
isoa monttua.
Grynderit kusettivat itselleen kultasammen.
Stadi tunkee fyrkkaansa Triplaan.
Keski-Pasila saa päälleen betonikannen.
Kauppa- ja kongressikeskus, hotelli, kämppiä,
pääkonttoreita ja joukkoliikenneterminaali.
Kingien kelpaa kelliä kakkos- ja sijoitusasunnoissa.
Keski-Pasilan tornilaakso on tuomittu
monipuoliseksi ja vetovoimaiseksi
5 000 asukkaan asuinalueeksi.
Suurkaupunkielämä sykkii
alhaalla pilvenpiirtäjien varjoissa.
Taivaseliitti luksustaa korkeuksissa.
Lasimammutti herätetään henkiin
ensi vuosikymmenellä,
kun kulutuksen neljäs kunkku kruunataan.
Matti Laitinen
21.8.2014


