Tää sveduradion suomenkielisen toimituksen tuottaja – Satu Röjmar – oli ennakkoluuloton gimma. Se ilmoitti, et heti kun mulla on idis ja jonkinlaista kässärintynkää, niin ei muuta ku käymään, ni katotaan. Mä skrivasin jo samana viikonloppuna sellasen raakileen ohjelmasarjan ekaan osaan, jonka aiheena oli suomalainen iskelmämusiikki 1960-luvulla. Satu bluijas sen ja marssittiin kimpassa toimituksen chieffin luo ja tehtiin soppari 4×45 minsan sarjasta nimeltä ”Tähtisumua”. Meitsi oli täpinöissään.
Toki mä tiesin itekin aika paljon, noin niinku yleisesti 60-luvun musasta ja oli mulla jotain knigujakin aiheesta, mut tiesin, keille skulata ja kysyy lisäinfoo. Ilpo Hakasalo oli tehnyt musahistoriikkeja Ylelle jo pitkään ja Raittisen Jussin tiesin käveleväks tietosanabookiks tossa aihepiirissä. Tsittasin Jussin kanssa puhelimessa yhteensä tuntikausia ja vaik ite sanonkin, niin Tähtisumua oli gliffa sarja.
No sit seuraavaks ne kysy, jos mä voisin vetää sellasta nuorten toivebiisiproggista ja eihän mua tarvinnu siihen pahemmin houkutella. Meni pari kuukautta – tai tais olla snadisti vajaat – ni mulle skulattiin yks ilta himaan ja sanottiin, et ois yks vähän isompi jutska… No olihan se.
Satulle oli tarjottu duunii SR:n pääkanavalta ja mulle oli tyrkyllä sen tuottajajobi siinä suomenkielisessä toimituksessa. Snadisti hakkas pumppu, kun skrivasin soppariin nimen alle. Siitä kun sit Karlaplanille tuubille dallasin, niin griinasin ääneen.
Se mun virka oli ¾, joten mulle jäi mahis duunaa freenä viel muille tuottajille duuneja. Mä tein viikottain sellasta ohjelmasarjaa kuin ”Ihmisiä työnsä ääressä”, jossa käytiin torstaiaamuisin aina eri ammateissa toimivien suomalaisten duunareitten luona ja lähetettiin puol tuntii suoraa, relaa bamlausta niitten duunareitten kanssa ja sit päivällä tuli viel sellanen snadisti
asiapitosempi vartti siit lafkasta. Näit tehtiin ympäri Svedua ja rutiini kasvo. Meil oli myös sellasii radioviikkoja ympäriämpäri naapuria, joissa oltiin koko viikko esimerkiks Upplands Väsbyssä tai Pajalassa ja heitettiin kaikki ohjelmat sieltä, paitsi niitä mun sunnuntain 45 minsan nuortenjuttuja, jotka oli nauhoitettuja.
Oli ihan hemmetin haadii duunii ja motivoivaa. Koko ajan oppi uutta. Ainoo kurja puoli oli se, et joutu aika paljon reissaa sveduissa ja Suomessa. Onneks yleensä sai flygata, eikä hotlaöitä tullu yleensä kuin 1-2 kerrallaan. 1984 syksyllä synty toinen skidi – skloddi. Kesä- ja joululomat sai hoidettuu gliffasti, kun teki muutaman ohjelman etukäteen narulle, tai sit joskus turvauduttiin uusintoihin. Ja narulle duunatut proggikset sai rokottaa kassasta käteen ennen lähtöö.
Toukokuussa 1985 olin Lepakossa bailaamassa, kun Radio City ja kaupalliset paikallisradiot otti ensiaskeleitaan härmässä. Eihän Radio City ollu ihan eka, mut niihin bileisiin meni kaikki. Nivalan ”Radio Lakeus” oli startannu jo snadisti aiemmin, mut niihin pippaloihin en ”ehtinyt”. Kaupallinen radio avas nyyat visiot monelle. Niin myös mun tiskijukka aikaselle pomolle, Jukka Palsaselle, joka pisti äänistudion pystyyn ja rupes väsään äänimainontaa. Mä tein Jukalle ekan speakin elokuussa 1985, eli speakerin uraa tulee tänä vuonna täyteen 30 vuotta. Huhhuhh…
Toi mainoshomma alko kiinnostaa muakin ja niin mä sitten tein emännän kanssa päätöksen, että vuoden vaihteessa flytataan Suomeen. Niinhän me tehtiin. Perustin oman firman. En mä nyt kuitenkaan ihan pelkästään sen mainosspeakkauksen varaan tulevaisuutta rakentanut. Olin sopinu, et teen proggiksia ja vastaan tuottajanduunistani vuoden 1986 syksyyn ja sit olin viel neuvotellu valmiiks diilin muutaman lafkan kanssa siitä, et hoidan kevään ja kesän aikana sellasen markkinointirundin tavarataloissa ympäri Suomen, jossa pyöritetään onnenpyörää ja vedetään muita skaboja asiakkaille ja sit blisataan pesuaineita, skitupapruu ja kaikkee sellasta siin ohessa. Siit sai ihan snygisti gillaa, ku jokainen tavarantoimittaja makso erikseen ja firma sai maksaa osan ligistä kilsarahoina.
Syksyllä 1986 mä aloitin sit puolen vuoden tuurauksen Ylellä ja tein samaan aikaan mainosspeakeja ja yhtä ohjelmaa sveduihin viikossa. Mainosspeakit lisäänty koko ajan ja tehtiin Palsasen kanssa äänisuunnittelua stadilaisille rafloille ja vähän muuallekin. Palsanen toi Suomeen tummia laulajia maailmalta ja teki niille taustat ja ne veti showtaan mm. SkyBarissa.
Mm Caron Barnes tuli sitä kautta härmään. Tätä jatku aina vuoteen 1988 asti, jolloin tuli seuraava iso muutos laiffiin. Mua pyydettiin vetäämään Kolmostelevision kuulutustuotantoa.
Musta tuli Ripa Ruutu…
Siitä alkokin sitten huikee rumba, jota seuras viel huikeempi syöksy botnelle. Oli bailaamista suomalaistähtien lisäksi esimerkiks Carl Perkinsin ja Jan Rohden kanssa ja oli pakkasöitä vailla luukkua ja latin latia…. Siitä lisää ens kerralla.
Tomi Suni