Noi nuoret kundit, jotka palas himaan rintamalta, sielu delanneena, haki usein lohtuu brenkusta, ku ei ollu iisii löytää duunii, ja himassakaan ei enää oikein skulannu. Niin ei tartte jengin liikaa funtsii, et miks moni näistä kafruista, tsöras ittensä faartilla tonne elonbotnelle. Näitä kundeja staijas bulisti sit siltojen alla ja lähisgutseissa. Onks millään ihmisryhmällä enempää nimityksii, ku spurguilla, densoilla, pultsareilla, puliukoilla, puistokemisteillä.
Ku mä olin snadi kundi, niin usein voi hiffata flindoja, joitten botnella staijas joku ihme glöntti. Joku bulimpi kundi sit valisti meitsii, et nää flindat oli jotain huonekalulakkaa, pulituurii. Sit, ku tähän flindaan stikkas suolaa ja alko vatkaan, niin tää lakka starttaski muuttu siks ruskeeks, kovaks aineeks. Samalla, ku nää kundit vatkas, ne sungas, et pakkanen, älä tule meille. No, se pelkkä spitta sit jäi dokattavaks. Sit nää puistokemistit oli hokannu, et ku talvella oli buli pakkanen, ja jos juoksutti tätä pulituurii rautakankee pitkin, niin tää lakka jääty staijaan tähän kankeen ja spitta valu kippoon. Densat ja tenunokat, taas dokas tota denaturoituu spriitä. Bilikan etufönarin tvettausaine sisälsi sitä. Se kamahan tuhos sit vähitellen, niitten ööganbotnet.
Nää sburgut oli helppo tsennaa niitten kostuumista. Skeidaset kledjut, tvettaamattomat handut ja feissi. Ei ihan prinsessa döfis. Ku nyt tsiigaa näitä ”botnekundeja”, niin ne kykenee slumppaan kunnon brenii, ne budjaa yömajoissa ja voi ottaa suihkut. No, ei mitään kunnon luomusburkuja enää voi hiffatakkaan.
Jaakko Koroma
