Tällanen minnaus, ihan vaan kesää ja lämpöö venatessa.
Se oli yks aamu, ku pikkukundina hiffasin, yhen vanhan jäbän metskillä, Paskajanlahden (Taivallahden), laiturilla. Laahasin itteni, sit pikkuhiljaa, skäfästi ujona, tän metskaajan lähelle. En jänänny udella, onks fisuu tullu. Tää jäbä, kyl hiffas meitsin. Tsittasin kaijan reunalle. Joskus on kliffaa vaan olla.
Tää vanha kundi, väijy tiukasti sen metskin kohoo. Venas varmalla snadii tärppii. Joku tsirra ulvo, ku se roudas, jotain glesaa Mariaan, Mekluu pitkin. Suulis lykkäs södee aamulämpöö. Meitsi vaihto varovasti asentoo.
Tää metskaaja, sit yhtäkkii, lyftaamatta sen öögia kohosta bamlas, et kloppi hei, jos sä lähtisit skiglaan tästä rantsusta botskilla, niin sulla ois tsargoo, laskee kaijaan Kiinassa.
Se oli kaikki siinä. Tää riitti. Ei tarttenu mitään muuta. Jäbä jatko metskaamista. Meitsi nousi ja lähti dallaan Hietsun rantsuun, jos mun kafruja jo näkyis. En konsa unohda tätä hetkee, siellä tän jäbän kanssa
Teksti: Jaakko Koroma