Helsingin kantakaupungin kylkeen kasvava Kalasatama on jo rakentumisvaiheessa profiloitunut taiteen kaupunginosaksi. Alueen rakentaminen kestää kymmeniä vuosia ja pitkän rakentamisvaiheen aikana alueella myös asutaan, työskennellään ja liikutaan. Asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseksi Kalasatamaan toteutetaan ympäristötaidetta.
Taide voi olla pysyvää, väliaikaista tai erilaisia tapahtumia, ja se rahoitetaan rakennuttajilta perittävällä kerrosneliökohtaisella maksulla. Ympäristötaideprojektia ohjaa Helsingin kaupungin kaupunginkanslia yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kanssa.
Taide vahvistaa alueen tarinaa monin tavoin. Väliaikaisen taiteen tavoitteena on lisätä viihtyisyyttä keskeneräisellä alueella. Tapahtumat keräävät asukkaita yhteen ja lisäävät yhteisöllisyyttä ja ovat houkutelleet myös muita kaupunkilaisia alueelle. Pysyvä taide lisää Kalasataman kiinnostavuutta. Taide ja tapahtumat ovat myös lisänneet alueen tunnettavuutta.
Väliaikaista ja pysyvää
Videosta välittyy Kalasataman malli, jossa pysyvän taiteen lisäksi myös tapahtumilla ja väliaikaisella taiteella on merkittävä rooli. Kalasataman toimintatapa on herättänyt kiinnostusta laajemminkin: ”Kalasataman ympäristötaiteen toimintatapa, jossa pysyvän taiteen lisäksi toteutetaan myös tapahtumia ja väliaikaisia taideteoksia, on herättänyt laajaa kiinnostusta ulkomaita myöten. Kalasataman esimerkin innostamana vastaava toimintapa on otettu käyttöön myös joissakin muissa kaupungeissa. Taiteella on myös merkitystä alueen viihtyisyyden kannalta”, toteaa Hannu Asikainen, Kalasataman aluerakentamisen projektinjohtaja.
Videolla haastatellaan mm. alueelle pysyvät teokset tehneitä Villu Jaanisoota ja Jacob Dahlgrenia. Lisäksi videolla esitellään Kalasataman väliaikaista taidetta ja tapahtumia.
Kaikkiaan Kalasataman taidetapahtumista on järjestetty viisi tapahtumahakua, ensimmäinen vuonna 2015. Jo sitä ennen Kalasatamassa oli mahdollisuus järjestää tapahtumia ns. Konttiaukiolla. Alueen ensimmäinen väliaikainen teos oli Kalasataman mammutti, joka julkistettiin vuonna 2012. Alueelle on parhaillaan tekeillä väliaikaisen taiteen lisäksi uusia pysyviä taideteoksia.
Ensi vuoden tapahtumahaku on käynnissä parhaillaan, katso tarkemmat ohjeet täältä.
