Tää on ajalta, ku bulit pomot oli vielä studattavia ja etäisiä hahmoja.
Osmo Oittinen starttas liidaan Uutta Suomea v. 1958. Meitsi pääsi v. 1959 oppipojaks. Tää vuos 1959 duunas Usarin histiksensa ekan miikkavuoden ton ekonomian suhteen. Oon ihka saletti, et tää toimari Oittinen ois varmallaki sen vikana selityksenä, treenannu lykkää tän tuloskatastrofin tän snadin uuden oppipojan piikkiin.
Minnaan, et joulun aatonaatto oli se päivä vuodesta ku latomon snadit pomot ja me rahvas, saatiin bulin ja täysin ansaitsemattoman gloorian saada tsiigaa tätä firman yrmyy despoottii. Jo heti aamusta ku tultiin duuniin, latomon pääfaktori Ville, helvetin äreenä niinku joka sen grabbisaamu useinki, riehu et tää latomo on ku joku fitin kaatopaikka. Nyt mestat kondikseen. Sit joku firman konttorista skulas latomoon, et Oittinen on tulossa.
Joku tän pääpomon liehittelijä johtoryhmästä, repäs johtajalle latomon dörtsin auki. Tää ilmeetön, spiidillä ineen hiippaileva kapitalisti, kätteli mykkänä pääfakun ja pääluottamusmiehen. Sivuilleen tsiigaamatta riensi latomon läpi. Rahvas stondas kipsissä ja jotkut naiset tais niiaillakki. Yks Vihinen, kova kommari totes, et se pysty iisisti hiffaan rikin döfiksen, ku se kapitalistipiru flygas ohi.
Jo ennen aatonaattoo Kotimaa-lehden päätoimittaja Simo Talvitie, piffas joulutortut ja tsufet latomon jengille. Pamlas ja toivotti jouluspirittii joka säädylle latomossa. Sit kaikki hinkuna venas, ku se sit tän saarnan finaalissa väänsi aina saman tsougin, ” nyt entinen morsiameni, nykyinen vaimoni, esittää söden laulun, oi katsohan lintusta oksalla puun .
Teksti: Jaakko Koroma