Tää meidän Väiskin Boltsi – 67 skulas ekaks 9. divisioonassa. Voitettiin joka matsi kolme vuotta peräkkäin ja ponkastiin kuudenteen divisioonaan. Sit ei enää kentsulla ollukkaan iisii. Matsit oli ollu tunnin kestosia ja kun meidän jengin motto oli, ”vain lahjattomat treenaa” , oli helppo hiffaa, et tää meidän kundien toi kondisbotne, starttas puolentoista tunnin matseissa jo skäfästi brakaan. Ei ollu enää kliffaa, ku alko tulla liikaa dunkkuun matseissa.
Se oli kait jotain loppukesän matseja, ku staijas puoliajan breikki ja tsitattiin pukukopissa. Mä satuin tsiigaan Maksii, ku se tsögas jotain sen veskasta. No, sit hiffasin, et se oli joku flinda, josta se nappas pikaset knubbit.
Se oli mulle se hetki, ku bonjasin, et jotain bulii meitsin elossa delas. Mä tsennasin, et Väiskin Pallo -67 oli finaalissa. Ei Suomen Cupin finaalissa, vaan sen elonkaaren finaalissa.
Silloin kans muistin, et yhessä matsissa ku vastajengi oli antamassa korkkii (kulmapotku), ni dumari kysäs multa skäfästi nolona, et onks toi teidän vensteri pakki, meinas Maksii, fyllassa. Mä kaveerasin tälle dumarille, et ei saletisti. Tää kundihan on absolutisti. No meikä tietty flöittas, eihän meistä ykskään ollu. Siihen dumari vaan että, ”ei kai tää kundi paljoo vedä, mut mun mielestä absolutistiks kyllä aika bulisti.” Maksi muuten siirty kolme vuotta sitte skulaan yläkerran vihreemmille kentsuille.
Teksti: Jaakko Koroma
