Piirros: Marja Blomster
Mä lähdin Lahtee stogel. Steissil mä en kuitenkaa hitannu sitä Z-stogee, johon mul oli sliparit.
Nii mä hyppäsin Inter-Cityy. Mä froogasin konnarilt, et mihin se Z-Stoge oli jemmattu, ku en mä
hitanu sitä ollenkaa? Konnari valas mua, et se on jemmas Assan takan. Enhä mä millää
snaijannu, et mun pitäis dalsii melkee landel, jot mä pääisin stogeen, joka tsöraa landel. Ku mul oli
paluusliparikin, nii mä froogailin konnarilt, et pitääks siel Lahdeski tsöökaa Z-stogee jostai assan takaa, siis kui pitkälle mun pitäis dallaa?
”Lahdes on iha iisii. Siel on vaa kaks raidet,” bamlas konnari. ”Valkkaa se toinen raide ja tsekkaa,
et stoge on snadimpi, ku tää Inter-City, sit siin on vihree dörtsi, jos on pyöree fönäri.”
Takastulles mä hiffasin kaukaa sen pyöreen fönarin. Mut, ku mä astuin inee, nii vaunu oliki iha
täynnä lössii, joil kaikil oli piuhat pollien ympäril ja mä vähä tsiikasin, et onks tää vaunuki pyöree?
Varmuuden vuoks mä jäin sittaa heti dörtsin vieree, ku siel oli sellane hegis, et mä en kuulu tähä
populaa. Niil oli uusii älypuhelimii, iPadei, läppärii ja tablettei. Mul oli veskas jemmas Nokian
simpukka. Kerran mä kyl yritin hitata siihe handsfreetä, mut nykyjohdot ei sopinu siihe, ku mun
kaikki, iha uudetki, tekniikkakamat vanhenee heti, enkä mä ehdi ees lafkast himaa, ku ne on jo
ikivanhoi. Mut kyl mun simpukkaan ois johdon saanu, ku ens ois kiinnittäny siihe alkupalan ja siihe
jatkojohtoo, johon tulis välipala, ja sit lisäjohtoo. Must tuli yhtäkkii pihi ja ekologine tyyppi, joka funtsi, et elää sitä vähemmilläki johdoil. Enkä mä mun kliffaa, hiilikauden, simpukkaa viitsi
kaatikselle skipata, ku se toimii, eikä siin oo ees holee. (Meidän fatsi funtsi, et miks mutsi osti
uuden kotsan, vaik vanhas ei ollu ees reikää.)
Sillo, ku mä olin snadi, nii oli puhelinsalaisuus olemas. Nyt on päinvastoin. Ollaan nii läpinäkyvii, et kaikki puhelut on pakko läpikuunnella ja ainaki niiden, joil ei oo tullu megee tukevii korvatulppii, tai niit piuhoi. Siin stoges mä sit läpikuuntelin, kui Ressu oli kusetettu lenkil… ja mitä tabui lekuri mummolle skrivas… ja, et tänää skruudattais: mölöö, bröduu, fisuu…
Yhdenkää tyypin kans mä en voinu ees snäfäbamlaa, niinku ennemuinoi stoges. Sillo ei tarvinnu
sanoo, ku, et : ”Kyllä ilmoja pitelee”, nii joha bamlaus repes käyntii. Nykylössi ei tarvi
bamlausseuraa, ku niide kaikki frendit on koko ajan mukana, siin stogeski. Ja niit on nii rutost, et
ne ei kai muista kuka kukin on, ku ne stikkaa selfieitä toinen toisilleen.
Keravalt siihe Z-stogee, onneks, tuli kaks hurttaa, joil ei ollu piuhoi korvis, ja niin me kolme sitattii siin dörtsin vieres iha luomuina Stadii asti.
Marja Blomster