Stadissa on aina arvostettu nekkaajia. Se johtuu perinteistä. Kun Valkan buli kundi Gunnar Bärlund kipusi maailman topkolmoseen, oli koko kansa polleena. Jengi hiffasi, että köyhistä oloista huipulle noussut Stadin kundi saa hertat sykkimään. GB:n suosio Stadissa ja Härmässä oli leffastaran luokkaa. Palatessaan jenkeistä Stadiin suvena 1938, oli Steissille tullut staraansa vastaan pilvin pimein jengiä. Tiilikaisen Pekallakin oli trabelsseja kerrakseen yrittäessään tunkeutua mikkinsä kanssa GB:n ulottuville. Silloinhan Valkan kundin matseja lysnattiin eetteristä ja aamulla skulattiin Porilaisten marssi. Parhaimmillaan GB oli raskaansarjan pitkäaikaisen mestarin, mustan pommittajan Joe Louisin toinen haastaja. GB:llä ei kuitenkaan ollut taustajengiä, joka olisi pystynyt järkkäämään suojattinsa titteliotteluun.
Stadilaisista ja härmäläisistä ammattinekkaajista ensimmäisenä iski Euroopan mestariksi Elis Ask elokuussa 1951. Hallitseva mestari, ranskalainen Pierre Montane nukahti Eliksen nyrkkiin 12. erässä. Messuhalli oli täpötäysi ja Ask itse illan promoottori. Tosin nyyalle mestarille ei jäänyt kulujen jälkeen latin latia.
Seuraavaa EM-vyötä saatiin venata Stadiin 8 vuotta. Jo aktiiviuransa sluutannut Ask oli jälleen promoottorina, kun stadikan lehtereillä yli kymmenen donaa öögaparia juhli Risto Luukkosen mestaruutta. Teknisesti erittäin taitava kärpässarjalainen ryösti vyön 15. eräisen matsin pistevinnauksella. Espanjalainen Young Martin otti vielä lukua vikassa erässä. Luukkonen oli parhaimmillan The Ring lehden maailmanlistan kuutonen. Puolitoista vuotta myöhemmin hän menetti vyönsä, mutta flaidasi sen takaisin Stadissa joulukuussa 1963. Luukkonen nekkasi pistevoiton Mimun Ben Alista.
Helmikuussa 1964 saatiin kolmas suomalaiskundi EM-vyön haltijaksi, kun Olli Mäestä leivottiin kevyen välisarjan kingi. Messuhallin päämatsissa taottiin täydet 15 erää ja saksalaisiskijä Conny Rudhof taipui pistein Kokkolan paakarille.
Mäen jälkeen luudattiinkin longia kuivaa jaksoa peräti 42 vuotta. Sen rikkoi Olli Mäen kundin, Pekka Mäen koutsaama Amin Asikainen. Moni Slämyn lesaaja varmasti minnaa tuon kesäkuun illan 2006 Hannoverissa. Keskisarjassa hanskanneen Aminin vasen koukku nukutti saksalaismestari Sebastian Sylvesterin ja Asikaisesta tuli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ulkomaalaisessa kehässä EM-vyön vinnannut suomalaisnekkaaja.
Seuraavaa sinivalkoista EBU:n vyönhaltijaa saatiin venata neljä vuotta. Robert ”Robbe” Helenius leivottiin mestariksi Böölen Jaffalassa hajaäänituomiolla. Britti Derek Chisora ei dumaamista hyväksynyt ja haluaa yhä uusintaa. Robbella alkoi loukkaantumiskausi ja seuraava härmäläinen EM-tittelin haltija olikin mimmi Eva Wahlstöm. Hän voitti unkarilaisen Agota Ilkon Espoossa maaliskuussa 2012 järjestetyssä ylemmän höyhensarjan avoimessa tittelimatsissa. Huhtikuussa 2015 Evasta leivottiin WBC-liiton ylemmän höyhensarjan maailmanmestari. Tuossa Stadiss isketyssä matsissa hävijänä oli argentiinalainen Natalia Vanesa del Valle Aquirre.
Hyvässä muistissa meillä kaikilla on huhtikuu 2015, jolloin Edis Tatli juhli kevyen sarjan mestaruutta ranskalaisen Yvan Mendyn kustannuksella. Tatli takoi kiistattoman pistevoiton täydet 12 erää kestäneessä matsissa.
Ja vekka sittenhän nähtiin Robben paluu Euroopanmestariksi. Oletan, että joudumme venaamaan vielä kuukauden päivät, ennen kuin tiedetään saletisti se, ketä vastaan Robbe tulee vyötään puolustamaan. Glaidua on se, että meillä on nyt 3 hallitsevaa Euroopanmestaria samaan aikaan. Se on stydi juttu se.
Ja lopuksi froogis. Mitä yhteistä on seuraavilla stydeillä nekkaajilla: Pekka Kokkonen, Tarmo Uusivirta, Juho Tolppola, Ville Piispanen ja Juho Haapoja? He ovat hävinneet EM-tittelimatsin.
Skrivasi ja videoi Ari Wiskari
