Ollaan nyt tuloss sellaseen vaiheeseen täss stooriss, ett on paikallaa muistuttaa yhest faktast. Nää tapahtumat oli totta just nyt melkein päivälleen 70 vuotta sitten. Ollaan tammikuun puoliväliss. Se ilmapiiri ja kulttuuri oli sille ajalle ominaist ja mä yritän palata siihen aikaan ja sen fiiliksiin. Ja bonjaatte tietty hyvin, ett moni homma oli täysin toisin ku nyt.
Kuten tän stoorin koko ajan muutekin on mun muistikuvat Haminaan tulost enemmän ku himmeet. Ku bilikat tsöras stadin halki, noteerasin ett tää onki sitte jo toka snadi puubygga mesta, joss tää ilmane Suomen varuskuntamestojen nähtävyysrundi stannaa. Bilikat kurvas snadille sisäpitskulle jota rundas joukko stenubyggii ja niiden välist oli näky niiden kuuluisten Haminan vallien pätkään. Bilikat stoppas oikeelle heti ekan byggan eteen, jonka yks sisäänkäynti oli liki sitä päätyy.
Kasarmi oli pitkä vaikkei yhtä pitkä ku Kokkolass. Pitkän käytävän pitskun puolell oli kuus tupaa, joiss kryptisin poikkeuksin jannut oli järkätty suurin piirtein aakkoste mukaa. Mä oli ykköstuvass, A:sta noin M:ään, joka oli käytävän loppupääss. Se oli tavallaan skeida tikki, jonka hiffass aika äkkii myohemmin. Tää oli jo kolmas kerta samoin kuvioin: tuvan ja punkan etsimine, varusvarastoll käynti ja kledjujen ja muun roinan haku, kaapin järkkäys jne. Ja tietty patjan fyllaus olkivarastolla. Se muute onki taito laji. Jos fyllaat liikaa nise ei painu ja saat goisaa boltsin pääll, jos liian snadisti, saat sen tuntea kyllä allas. Mä valkkasin alapunkan, Hakkaraise Jorma, lupsakka savolaisveitikka, halus yläpritsin, sopuratkasu.
Tuli sitte eka safkis. Marssittiin pitskun poikki vinosti vastapäiseen safkalaan ja ”täytettii oikein”pöydät. Skruudattava dilkattii tavallisee tapaan ja sen möyssäys starttas. Ei kulunu ku pieni hetki ni kuului melkein karjumine: ”Huomio! Hiljaisuus! Aterimet lautaselle, kädet nyrkissä pöydäle, selkä suoraksi.” Kilinä, kalina ja pulina stoppas ku seinään. Enää ei kuulunu ku santsarin stiflojen kopse. Vajaan minuutin jälkeen komennus ”Jatkakaa”. Skruudaamist jatkettii mutt pian tuli äskeine komennus uudestaa ”Huomio! Hiljaisuus. jne”. Ja hiljaisuus laskeutui safkalan päälle. Eka buli poikkeus totuttuun. Sitt santsari armahti meit ja sanoi, ett jos ette osaa skruuda hakkamatta ja raapimatta lautasii ja kovaa pölisemättä skeidaa, ni tätä skruudaksen opiskeluu jatketaa kunnes osaatte. Kerta riitti koko jengill, monell varmaan koko iäks, ”sisvistyny tapa skruudaa”.
Santsari oli edelliselt kurssilt jääny tai pyydetty/käsketty skoleen seuraavan kurssin jokapäiväiseks ”kurivahdiks” ja opetukse avustajaks. Kurssimme oli numero 71. Santsareit meill oli kolme: valt.maist Raimo Ilaskivi, s.-28, ylioppilas Eero Häkli, s.-50 ja insinööri XY, nimeä en muista enkä ikää mutt ei ollu enää kovin nuori. Ilaskivi, maisterismiehks, ei mielestäni ollu ollenkaa sisäistäny rooliaa, Häkli oli nuori kundi, joka ei olllu oikein snaijannu mikä oli mitä varte ja kolmas oli redi jäbä joka vinkkeliist, ainoo tosi gentlemanni noist kolmest, hiljainen ja rauhallinen. Jo alust alkaen oli selvää, ett Ilaskivell ja mull oli yks ainoo asia yhteine: sama mielipide toisest osapuolest.
Siit starttas opetus, joka oli bulilt osin teoriavaltast siistii sisäduunii. Tykistö oli tositilanteess mosatramppareide stydein tuki. Sitä stydiytt voi vain harvoin viedä edes etulinjan huudeill, se joutui usein skotaamaan monta kilsaa taaempana. Ku tulenjohdon piti olla etulinjass antamass ohjeet patteriin mihin skotaa, piti molempien olla ”samall kartall” eli kummanki koordinaatit selvill toisillee. Ja tähän tarvittii se hitonmoine Kokkolan skutseiss ja pelloill luudaamine monen metrin mittavaijeri ja kompassi messiss. Snadisti niinku suunnistust väärinpäin. Ja viestimies luudamaa piuhakela seläss yhteydenpitoon tykkie ja etulinja kanss jos radioyhteyhts ei skulannu. Tää homma skulas tosi hyvin siks, että sen koko idis oli matikkanerokkaan kentsu V.P.Nenlosen luoma systeemi, toisen maailmansodan tarkin ja tehokkain. Kantsii pluggaa tän Nenosen ura netist, jo toissa vuosisadall födannu tosi nerokas tai nero, miten vaan. Täss maass ei millää alall tai sarall oo ollu monii vastaavanlaisii.
Ku tupa oli ”vääräss” pääss byggaa, se merkkas tupa 1:ll aina ku huudettii ”käytävälle järjesty” kaikkei pisint luudaust. Sama toisto ku sitt käskettii vaihtamaa kledjui tai hakeen jotai muuta, aina edestakasi. Se siit tuvan fitist mestast. Yks tän populan felttarin mieliharrastus oli tuuletuttaa tuvan patjat valleill. Käsky kävi ett ”Patjojen tuuletus” ja jengi repi patjat punkast ja luudas niiden kanssa valleill ja takasi. Sitt felttari oli ihmeissää ett ”jumalauta pojat, tsigatkaa miss siivoss käytävän ja tuvan lattiat on”. Ne oli fyllattu patjoist tippuneist ruumenist ja pölyst, jotka oli heti putsattava harjoill ja räteill. Toisell kertaa felttari tai santsari määräs ett olis valssin aika. Pantii pystyy kampa ja kypärä-orkka ja taas revittii ptjat punkast daameiks ja valssattii käytäväll. Ja sen jälkee felttari ihmeissää totes ett ”jumalauta pojat tsigatkaa jne.” Nää oli niit pävän kohokohtii ku opetettii siivoust.
Tuli helmikuun puolväli ja faijan 50-vuotissynttärit. Hain himalomist, joka myönnettiin päiväks. Se päivä hujahti ja palattii arkeen. Se oli ekä mikään lomis siinen menness UK:ssa olon aikan, ei ainuttakaa muuta. Snajaattekes te mikä on öögatikku? Jos ette ni täss näette yhen mallikappaleen. Ei lomiksii mutt onneks sentää muuta kliffaa. Pottuteatterii x kertaa, apupäässin stikkamaass veduja pannuun ettei jengi frysais yöllä, y kertaa, Kerran jouduin pässiks iltahugiin konitalliin. Se oliki kliffa komennus. Yks kapu, tais olla Öhman, oli tsennattu ridaaja ja erityisesti siit, ett se pyysi tallipässiä satuloimaa hestikan valmiiks sille. Eläin on tsennattu fuulaajaks, ku alat kiristää satulavyötä, se pullistaa magaa. Jos et sitä hiffaa ni ku ridaaja tulee ja treena nousta satulaan ni se valuu konin magan alle. Ja siin stondaat uffarin edess valmiin jelppaan, jos tarvii. Mull oli messiss lehtiö, johon ajankuluks luonnosteli konii etuviistost. Kapu fråågas ett mitä mä duunaan ja mä sanoin piirtäväni tota hestikaa. Jäbä tuli tsiigaan ja tais unohtaa koko satuloinni. Tai sitt se ei ollu menossakaa ridaan.
Tuvassamme oli myös yks oikee stara. Siteeraan tähän kurssijulkaisun UK71 ao. mestan luonnehdinnan kohteest: ”Benedek Ernö -21, H:ki, dipl.opt, III/KTR ! Maailman mies. Omisti akt.ups. arvon Unkarin lentovoimissa. Emigrantti. Vaiheikas elämä Pustalla, Saksassa, Pariisissa, PtriUK:ssa. Ei saanut tulista ja tummaa magyarin luontoaan mahtumaan työpukuun. Käytti erästä V:llä alkavaaa substantiivia kuvaamaan armeijaa. Puhui ranskaaa oppitunneilla kapteni Öhmannin kanssa, saksaa vaimolleen, ruotsia Dragsvikilaisten seurassa, italiaa klosetissa ja kronikoitsi unkariksi. Toiveuni – kok:”Herra Benedek, kello on jo 9.30””
Kuten yllä olevast käy ilmi. Ernö oli jo Hyryläss, mutt bulist jengist en häntä sillo erottanu. Samass tuvass hän UK:ss kyllä erottu jo ikänsä puolest, kymmenen vuotta vanhempi ku useimmat muut. Jos oikein muistan, ni hän kuulu pommiflygarin miehistöön ja osallistu fleidiksii kunnes itärintama murtu ja slobot lähesty Unkaria. Hän shingras muide pakolaiste messiss Unkarist. En snaijaa miten ja milloin hän oli tänne tullut, mutt oli avioitunut suomalaisen kanss ja saanu kansalaisuude. Pahaks onneksi ei ehtinyt fyllat 30:tä ja joutu ruodikseen. Klaari vikatikki päättäjilt.
Hän shingras Haminast kumminki aika pian kesken kurssin ja tulisen magyarin tavall. Yks aamu Ernö ei noussukkaa punkast vaan jäi sinne goisaamaan. Hän ei bamlannu mitään emmekä saanu häntä liikkeell. Tuli snatsarit, joille hän kääns selkänsä eikä bamlannu mitää. Tuli joku alemmst uffareist, jotka oli Ernöll tyhjää ilmaa. Viimein kutsuttii patterin päällikkö majuri Hankia ja Ernö starttas bamlaan. Hankia käski muun jengin poistuu tuvast ja duunata dörtsi perässää kiinni.
Sen jälkeen Ernö poistuki maisemist välittömästi tuvan hurratess lähtijäll. Hän oli saanu kurssin loppuajaks komennuksen Stadiin pääesikuntaan optise asiantuntija duuniin, budjas himass niinku muutki duuniss kävijät. Mullon omat epäilykseni siit, mitkä käytöss olleet lapsellisuudet katkas Ernön pinnan lopullisesti, mutt senhä Ernö yksin snaijaa. Ellei sitte patterin päällikkö ja joku muu päättäjän ollu korkee uffari, joka osotti ett puolustusvoimissaki voi ja saa käyttää järkee.
Teksti :