3/KTR 1 oli yksikköni tunnus. Skrivaamalla mun nimi kuvärttiin ja alle toi tunnus, alimmaks Kokkola, yläkulmaan fritsu niin Kusti oli valmis polkemaan mulle postin. KTR tarkoitti Kenttätykistörykmannttiä, ykkönen sen perässä rykmentin numeroa ja 3 edessä rykmentin patteriston numeroa. Patteristossa oli useita pattereita, joissa jokaisessa oli yksi tykki tykötarpeineen ja miehistöineen. Mun privaattitarpeiden prioriteettilistan ykkönen oli stikkaa toi osoite Friidulle. Ekalla viikolla klikkasin homman hoidetuks.
Kai selittämättäkin bonjaa, että ton tunnuksen alla on vilde jengiä ja sitä Kokkolassakin oli. Ja etteivät tykit ja muukaan arsenaali silloin vielä yksin sotaa käyny, siihen tarvittiin vilde populaa. Ne taas ovat sillä vastapuolella sitten meidän tykinsafkaa. Bamlataan siis vaihteeks tykinruuasta eli ihmisistä
SAintti on tiukan hierarkisesti organisoitu firma, varusmiehet ovat siinä niitä pahnan pohjimmaisia. Sitten tulee ryhmyreitten vuoro jne arvoasteikossa kentsuun saakka. Mun lähin kapitulantti-esimies suorassa org,linjassa oli patterin päällikkö vänrikki Pekka Ervasti. Suht. nuori kundi, mua muutaman vuoden vanhempi. Oli kai vasta ekalla yksikkökomennuksellaan. En juuri joutunut tekemisiin hänen kanssaan, joten hänen asenteensa mua kohtaan oli alusta asti melko outo. En tietääkseni ollut sanonut tai tehnyt mitään, mikä olis voinut aiheuttaa tollasen kalsan, lähes torjuvan asenteen. Se muistutti sitä, jonka stadilaisena sain aluksi, ollessani sotavuosina vajaan vuoden evakkona Porissa skolessa. Stadilainen landella oli ku sheggevoda lihapullassa.
Vallan toisenlaInen oli Vesa Pentin eli Vernun asenne kehen vaan. Samassa palveluserässä tullut pohjalaisen pelimannisuvun hännänpäitä. Hän oli monipuolinen, erinomainen muusikko ja show-man fingertippejä myöten, jokaisen frendi. Omana soittimena kulki messissä ollut haitari. Oli tietty skidistä saakka dallannut vanhempien messissä pitkin markkinoita, maita ja mantuja. Toimiko sitten luvalla vai ilman, mutta jo intissä olon alkuviikoilla hän opetti meille joukon marssiin sopivia lauluja, laulatti ekaks sisällä ja sitten aina kun marssittiin niin shjungaus raikui. Sen jälkeen hän starttas opettaan samat biisit kaksäänisesti shjugaa, mutt siinä vaiheessa mu jo förattiin toisiin ympyröihin.
Kavereiks tultiin, kun uffarit oli päättäny järkätä kerhollaan bulit bileet hela henkilökunnalle. Oli tulossa joku pyhä tai muu juhlapäiva. Arvelen, ett Vernulla oli handut ollu siinäki festariassa syvällä savessa. Niin tai näin, hän värväsi mutkin show-hommaan. Ohjelmassa oli paljon burleskin fiilistä ja ajankohtaiset aiheetkin otettu messiin. Yks kuuma ja freesi aihe oli italialaisen ydinfyysikko Pontecorvon paljastuminen slobojen värväämäks vakoojaks ja pako neukkulaan; toi Pontekorvon rooli programmissa sysättiin mulle. Vuorosanat sorvattiin mestaan sopiviks ja kyllähä se jengii skriinatti, tais brenkullaki olla osansa skriinaamiseen.
Niillä intin alkuajoilla yks päivä mulle sanottiin, ett olis homma joka pitäis hoitaa, En kyllä muista kuka sen ilmoittii, olisko ollu patteriuffari Ervasti vai joku muu. Saapumiserässä oli tullu jäbä, joka ei kuulemma osannu pluggaa. Nyt mun pitäis starttaa opettaa hälle pluggaamista. En vieläkään bonjaa, ett miks, ja miks juur minä? Jos jäbä ei yli 18-vuotiaaks ei oo oppinu pluggaan, niin mistä hitosta mä muutamassa päivässä hittaisin ne nykklat, jotka öppnaisivat tän jalon taidon dörtsit. Intissä käsky on käsky.
Mentiin sovittuun aikaan tää jäbä messissä tyhjään luokkaan. Bamlatti ekaks snadisti sellanen niinku uvertyyari. Kerroin kuka ja mikä oon ja miks me nyt tsitataan tässä. Jäbä taas kertoi, ett sen faija oli ekan kerran vieny sen 11-vuotiaana messissään savottaan, ja siitä oli jäbän ura pokasahan ja kirveen kera metsurina startannu. Ei tullu selväks oliks hän ikinä skolessa ollukkaa ja mitä hän oli siihen 11;n ikään asti duunannu. Skutsista hän oli tänneki tullu ku pakko oli. Yritin tän alkuseremonian jälkeen starttaa opetuksen, mutt jäbä osoitti heti. ett ei kiinnosta pätkääkää. Oli päivänklaaria, ett se homma kusi täysin kintuille. Dallasin käskyn antajan luo ja sanoin se on nyt täys nietu. Ei tuu mittää. Ja siihen se jäi. Jäihän se pahasti mua kaivelemaan. Oliks tää ihan samanlaist pluffii ku mitä mä tein sen sisäpalveluohjesäännön kanssa sille alikessulle, ett kusetetaa? Eli oliksse ennalta sovittu juttu vai eiks se jäbä todella osannu ja halunnu osata pluggaa? Myöhemmät kokemukset intistä tukis kyllä silkkaa kusetusta. Vaan mysteeriks sekin jää.
Tää mun karma on sellane, ett aina sattuu ja tapahtuu ja harvoin siihen on mitää syytä muuta ku ettse on mun karma. Oltiin kai jossain puolivälissä mun siirtoo seuraavaan yksikköön. Ryhmyrit oli kutsunu puolen tusinaa jannuu käytävälle, miten liekään joukko valkattu muutt siellähän mäkin, kuinkas muuten.. Käsky kuulu ett menkää tupiin ja vetäkää työpuku asepuvun päälle, sitt mantteli ja kifru-kypärä-reppu-varustus ja takasi käytävälle. Ja, sanon jumantsukka, ett jo sen työpuvun kiskominen asepuvun päälle oli duuni sinänsä. Takas käytävälle tultuu ryhmyrit tsekkas onks kledejut duunattu käskyn mukaan. Sitten ne käski tän urheen soturijoukon klettraamaan vintille. Pari alikessu öppnas vintin dörtsin ja tuli messiin ylös.
Mentiin sen pirun pitkän vintin toiseen päähän ja siellä meidät komennettiin maahan vierekkäin noin metri välein. Ku joukkue oli saatu asemiin kerrottii, ett vihulainen oli siell vinti toisess pääss jemmass ja meidän pitää lähtee ryömii eteenpäin mutt knubbii tai peffaa ei voi nostaa ilman ett vastapäätä kifrut alka shjungaa. Ja niin me startattii ryömii kyynäpäillä ja polvilla kifru edssä poikittai tsimmattii siin lautalattiall. Muutaman metrin jälkee alikessu huus seis! Yks soturi oli lyftannu knubbi liikaa ja kuoli. Se piti korvata toisella eli tää kuollu dallas takasin alkuun ja lähti uudestaa ryömimää. Mä olin siin vaiheess jo läpimärkä hiestä. Ryömintä jatku taas ja oltiin ainakin runsas parikyt metrii ryömitty ku haluttu tavoite oli saavutettu. Tarpeetonta sano ett vauhti ei kaikilla ollu sama. Sellanen rindis siellä oli.
Oli siin ruodikess oloss puolensaki. Olis jo paljo aiemmin pitäny kertoo aivan ekan inttipäivän ylläristä. Puolen päivän aikaan oli sapuskatauko ja dallattii ruokalaan eli kerhotalolle. Jos nyt oikein muistan, niin se oli vähän niinku noutopöytä raflassa. Oli alkupalat salattii sillii leikettä juureksi ja lämminsafka ja jälkkäri. Sapuska oli oman keittiön tuotetta kai leipii myöten. Mielikuva kaikest myöhemmäst skruudaamisest on haalee mutt voi olla, ettoi eka kerta oli poikkeus mutt ei ainakaa safkan laadun suhteen. Se oli joka päivä laadultaan snadin hyvän stadilaisen raflan tasolla. Ei nielaisuakaa hävinny himasafkalle. En snaijaa miten se oli mahdolista ku muistin mitä broidit ja kaverit oli ketonu omist kokemuksistaa intin safkoista, Mutt nälkäne ei safken perään fråågaile.
Teksti: Antti Hanelius