Funtsailin tässä, että ehkä voisin minäkin skrivata jotakin omista ruodisajoistani. Ei muuten. mutta taidan kuitenkin edustaa ikäpolvea, joka ei enää somessa juuri skrivaile. Varsinkin nuorille stoorit saattaa olla aika uutta nieltäväksi. Nimet on multa jo vilde unohtunu ja tapahtumatki bulein osin. Kantsii kuitenkin treenata, jos ei kiinnosta ni voi loikkia yli. Paras jakaa tää useeks stooriks, ettei tulis pitkäveteiseks pluggaa.
Kesällä 1950 homma oli se, etten snaijannu, mitä pitäis oikein elämälle duunaa. Olin Sörkan rantsusssa keikkajäbänä tilapäisduunissa. Fyffee tuli bulisti enemmän kuin olin ventannu, mutta homma ei nyt ollut aivan sitä, mitä jatkossa pitäis duunaa. Lapioitiin kaoliinisavea ja koksia ruumassa jassikoihin ylös lyftattaviksi. Savi oli kovaa ja painavaa, ekaks piti grevaa alas lattiaan pystysuoraan, jotta vois ylhäältä tiputtaa lapparilla saven jassikaan. Koksi taas oli kevyttä, mutta lappari oli ku vanhanajan snögelappari: levee ja pitkä. Paljolti silläki sai koksii valutettuu jassikaan ilman lyftaamista. Sitt kerran pomsika tuli sanomaan, ett nyt stikkaatte sen homman ja tulette jelppaan ylös. Piti pinota parimetrisiä suoria ja vääriä veduja botskin kannelle. Parin tunnin jälkeen pomsika tuli tsiigaan miten homma edistyy ja kirosi kuin turkkilainen, ei oltu saatu mitään kunnollista aikaan. Fudut koko jengille terveisin ett turha tulla aamulla venttaamaan duunia.
Syksyllä olisi joka tapauksessa syyni ja ruodis edessä ja fudut duunista takana. Funtsailin, että kantsisko sitä syyniä venttaa vai voisko sitä mitenkään jouduttaa? Ruveta siviilikarkuriks? Aika flygaa ku SppedyGonzales siina iässä. Oltiin styylattu tosissaan jo pari vuotta, Friidu Hesarilta ja minä, joten se oli tavallaan myös kahden probleemi. Bamlattiin ja funtsattiin tilannetta kimpassa. Päädyttiin siihen, että minä menen sot. piirin esikuntaan fråågaamaan, pääsiskö syksyllä silakaks, se olisi keikka Stadissa tai ainakin sen huudeilla. Oli aina tehnyt mieli skönelle.
En enää muista, oliko käyntejä sot.piirissä yksi vai kaksi enkä liioin sitä, pitikö olla spettari legurilta ja skolesta tai muuta. Skrivaan nyt niin, että prosessi tuli klaariksi kerralla. Dallasin siis sot.piirin esikuntaan rekrytointi silakaks mielessä. Jouduin esikunnan päällikön puhutteluun, oliskohan ollu Ekholm nimeltään. Bamlattiin pitkään, hän fråågas, minä vastailin. Mutta lopputulos oli katastrofi, tosi kalsaa vodaa tuli ämpärikaupalla niskaan: seuraava palveluserä astuisi palvelukseen laivastoon vasta tammikuussa. Puoli vuotta turhaa venttamista taas? Ei ole niin vilde aikaa hukattavaksi. Funtsasin siinä hetken ja sitten fråågasin, ett pääsiskö jonnekin muualle vielä syksyllä. No joo, kaksi mestaa olisi tarjolla: mosatramppariksi Kontionlahdelle tai tykistöön Kokkolaan.
Tsittaa ja flekkaa, molemmat ikuisuuden mittaisen matkan päässä Friidusta. Tsittasin siinä hiljaa, mikä nyt eteen Pinneperi? Uffari vastapäätä venttas. Ainakaan johonkin Kontiolahdelle ja mosatrammariks en lähde. Fråågasin. että milloin pitäis sinne Kokkolaan shingrata. Paikalla pitää olla aamupäivllä 1. lokakuuta. Siis parin kuukauden jälkeen. Ruodis järkkää litteran stogeen. Olin kuvitellut, että keikka olisi kahdeksan kuukautta, mutta diili olisikin yksitoista eli 331 aamulla, niin antamani tiedot ja intin pykälät sanovat. Kaikki mitä olin kuvitellut olikin ollut haavetta, käytäntö ja totuus muuta. Päätös piti tehdä siinä ja nyt. Päätin ottaa mitä oli tarjolla.
Näiden terkkujen kera treffasimme Friidun kanssa Manskun Primulan yläkerrassa, ja funtsimme tilanetta. Se olis kova koettelemus yhdessä ololle. Lomikset ei siihen aikaan juur skulannu, joten emme edes treffais ehkä kuukausiin. Toisaalta ruodista ei kuitenkaan olis voinut välttää, miks siis lykätä sitä? Aika alakuloisina siinä tsitattin. Aikaa lähtöön pari kuukautta.
Näytä kävijätiedot
Julkaisun kattavuus: 1,7 t.
Teksti. Antti Hanelius