Emme bunkkaa skönen äärellä
akvaariossa tai jugendbyggassa
Eirassa, Kuliksessa, Larussa tai Nokalla.
Emme dunkkaa chanelilta tai fyrkalta.
Bunkkaamme Stadin Valkassa.
Betonivihreät ja grynderit
tahtovat täyttää huudimme torneilla.
Skrobaisivat vain omia mestojaan.
Runkut veivät meiltä terkkarin.
Runkut tuhosivat Ava-hotellin.
Runkut siirsivät Itikseen apteekin.
Runkut valitsivat runkun pormestarin.
Meillä ei ole palkattua siivoojaa ja kokkia.
Meillä saa nokkia, mitä tarjoukset tarjoaa.
Lättylähetit ei raahaa himaamme safkojaan.
Me duunaamme lähes kaiken ihan itse.
Emme omista bilikaa, botskia, landemestaa.
Me reissaamme julkisilla kaikkialle.
Skuttasta saa marjoja ja sieniä; skönestä fisuja.
Sporat ja jokamiehenoikeudet piisaavat meille.
Hinnat nousevat, hoitsut häviävät, elintaso laskee.
Sodan ja aseistuksen kysynnän kasvaessa
halvan pöperön ja energian tarjonta hupenee.
Me bungaamme elämyksestä suolaisen laskun.
Elämä itsessään on niin arvokasta,
ettei siihen kaipaa keinotekoisia tarpeita,
sivilisaation sotaisia sivutuotteita.
Kaikkea ei saa fyrkalla ja sijoituksilla.
Isänmaa on näkymätön, mauton ja hajuton
kaupallinen tuote, jota blisataan
jokaiselle uudelle sukupolvelle
uudessa päivitetyssä teflonsuolessa.
Teksti ja kuva:Matti Laitinen
stadilainen vanhukainen, omaishoitaja ja rauhanmies
14.9.2022
