Stadilainen tarvitsee puistonsa

Kaupunki on kivisiä katuja ja korkeita taloja. Stadilainen tuntee olonsa kotoisaksi vain kaukana
skutseista ja pelloista. Metropoli tarvitsee kartsansa ja himat tänne haluaville; skutsii kaipaavat
voivat painua landelle. Nämä ovat niitä totuuksia joita stadilaisten kohdalla usein kuulee
mainittavan.

Kuitenkin aina kevään tullen porukka suuntaa mökeille tai ainakin meren rantaan ja puistoihin. Jengi
kaivaa kellareista fillarit ja ulosmenoteillä on ruuhkaa. Kesällä Stadi on kauneimmillaan mutta silti
jengi kaipaa jonnekin skutsiin. Tai vähintään on saatava edes pieni pala maata mitä kaivaa.

Mistä se kertoo? Stadilainen on fiksu tyyppi. Kiireisten duunipäivien jälkeen kundit ja friidut
kaipaavat rentoutumista jota tarjoavat Stadin lukuisat leffateatterit ja kauppakeskukset, jos malttaa
jättää himasohvan. Mutta usein rentoutumiselta odotetaan myös hiljentymistä vaikka ollaan kuinka
stadilaisia tahansa. Ja se hiljaisuus löytyy skutsista sen koosta riippumatta.

Stadilainen tsennaa sen juitsun että kaikkia metsätilkkuja ei voi säästää. Täytyyhän kaikille tänne
haluaville löytää oma hima. Mutta siitä huolimatta jokaisella suurpiirillä on oltava oma kunnon
skutsinsa vaikka isomman puiston muodossa. Idässä on Mustavuori ja Sipoonkorpi, Koillisessa
Haltiala ja etelässä merenrannat ja Seurasaari. Keskuspuisto edustaa läntisten ja pohjoisten
asuinalueiden metsää joka myös yhdistää asuinalueet toisiinsa. Keskuspuiston yksi suuri arvo on
nimenomaan sen yhdistävä rooli. Voit polkea fillarilla Stadikalta Vantaankoskelle asti tai mikä ettet
voisi vaikka dallatakin jos kunto kestää. Voit kerätä piirakkamarjat ja sienet julkisten yhteyksien
varrelta ja siten osallistua ilmastotalkoisiin.

Stadilainen diggaa vihersormi ajattelusta jossa mahdollisimman pitkän matkan voi kulkea skutsin
rauhassa ilman että joutuu ylittämään kartsoja tai kiertämään kortteleita. Keskuspuisto on alueensa
vihersormi stadilaisille kundeille ja friiduille ja tietty muillekin luontokappaleille.

Marjut Klinga

Sanastoa: Skutsi = metsä, Kartsa= katu, Hima= koti, Lande= maaseutu, Fillari= polkupyörä, Kundi=
poika, Friidu= tyttö, Tsennaa= tajuaa, Juitsu = juttu,asia, Stadika= Olympiastadion, Dallata=kävellä,
Diggaa= pitää;

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *