Järjestyksessä toinen Silakkasoutu järjestettiin lokakuussa 2014 Helsingin silakkamarkkinoiden yhteydessä. Silakkasoudun järjestelyistä vastasivat Finlandia Hall-, Pasila-, Myyrmäki ja Hausjärvi – Riihimäki rotaryklubit.
Soututapahtumassa ei kilpailtu, vaan sillä haluttiin lisätä tietoisuutta lähivesiemme tilasta ja osoittaa, että jokainen voi vaikuttaa vesiemme säilyttämiseen puhtaina jälkipolville. Samalla soutuun osallistuneet saivat hienon ja ehkäpä ainutkertaisen kokemuksen nähdä Helsinkiä aivan uudesta perspektiivistä ja tutustumisen soutukulttuuriin.
Soutuun osallistui neljällä kirkkoveneellä 60 soutajaa viidestä eri maasta ja soutumatka oli noin 10 kilometriä. Lähtö tapahtui Kaisaniemen rannasta ja rantautumispaikka oli kauppahallin edustalla Kauppatorilla.
Viime vuonna järjestetty soutu tuotti 3 000 euroa Itämeren hyväksi. Varat lahjoitettiin Vantaanjoen ja Helsingin Seudun Vesiensuojeluyhdistys ry:lle vedenlaadun mittausaseman hankintaan. Luotettavilla tutkimustuloksilla voidaan paremmin kohdentaa vesiensuojelutoimenpiteitä Vantaanjoen valuma-alueella ja pienentää Itämereen päätyvää ravinnekuormitusta.

Tässä luovutettiin viime syksyn tuotto Vesiensuojeluyhdistykselle, kuvassa vasemmalta Jyrki Berner Finalandia Hall Rk, toiminnanjohtaja Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsinginseudun vesiensuojeluyhdistys, Markku Juhola Hausjärven-Riihimäen Rk, Raija Sollamo Myyrmäen Rk, Lasse Liemola Pasilan Rk, Hannele Kauranne Finalandia Hall Rk, Bengt Lassus Pasila Rk
Rotarit ovat tehneet Itämeri-työtä pitkäjänteisesti jo vuodesta 2008. Itämeren hyväksi toimiminen on Etelä-Suomen Rotarypiirin 1420 tärkeimpiä teemoja, koska se yhdistää luontevalla tavalla klubeja Itämeren valuma-alueella. Yksittäiset klubit ovat toteuttaneet erityyppisiä tapahtumia ja hankkeita Itämeren tilan parantamiseksi.
Seuraavan kerran soudetaan silakan ja Itämeren hyväksi Stadin silakkamarkkinoiden avajaispäivänä sunnuntaina 4.10.2015 ja silakkasoudusta tehdään vuosittainen perinne.
Silakkasoudulla on oma tunnus. Sen suunnitteli Suomen tunnetuimpiin graafisiin muotoilijoihin lukeutuva Esa Ojala. Tunnuksessa yhdistyvät kirkkovene ja silakka. Perämies on silakan silmä ja kaarevat airoparit/soutajat ovat samalla osa silakan rakennetta. Silakkasoutu-teksti ja selkäevä kuvailevat pelkistetysti airoja.
Lähde: Finlandia Hall Rotaryklubi ry:n lehdistötiedote

