Maailman startup- ja teknologiatapahtumien kärkijoukkoon kasvanut Slush järjestetään Helsingissä 30.11.–1.12.2017.
Viime vuonna Slushiin osallistui noin 17 500 kävijää, joihin kuului 2 300 startupia, 1 100 sijoittajaa ja 600 kansainvälisen median edustajaa. Tänä vuonna tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 20 000 kävijää 130 maasta. Vierailijoiden joukossa ovat myös Britannian prinssi William ja Ruotsin prinssi Daniel sekä kaupungin kanssa tänä syksynä yhteistyösopimuksen tehneen kiinalaisen Tencentin pääjohtaja Martin Lau.
”Slush on Helsingille paljon enemmän kuin pelkkä kasvuyritys- ja sijoittajatapahtuma. Jätiksi kasvaneen tapahtuman merkitys Helsingille ja koko Suomelle on kasvanut vuodesta toiseen. Helsingin asema startup-kaupunkina vahvistuu jatkuvasti ja maineemme kiirii Slushinkin kautta yhä laajemmalle. Tapahtumaan saapuu startupien ja sijoittajien lisäksi runsas määrä kansainvälisiä toimittajia ja odotettavissa on jälleen arvokasta näkyvyyttä sekä tapahtumalle että kaupungille”, pormestari Jan Vapaavuori summaa.
Slush-tunnelmaa eri puolilla kaupunkia
Messukeskuksessa koettavan päätapahtuman ohella Slush levittäytyy koko viikon ajaksi ympäri Helsinkiä satojen eri tapahtumien muodossa. Helsinki kutsuu kaupunkilaisia ja vierailijoita mukaan Slush-tunnelmaan ja juhlimaan helsinkiläistä yrittäjyyttä. Kaupunkia ja Slushin tapahtumapaikkoja maalataan pinkillä valolla. Myös Helsingin kaupungintalo valaistaan, ja Messukeskuksen ulkopuolelle rakentuvaan Slushin saunakylään nousee kaupungin My Helsinki -sauna.
Tapahtuman virallisena after work -alueena toimii 29.11.–1.12. Slush Founders’ Street Kalevankadulla välillä Mannerheimintie–Yrjönkatu.
Slushin aattona 29. marraskuuta Helsingin kaupungintalossa järjestetään Slush 100 -pitchauskilpailu. Jatkoon pääsevät 50 kasvuyritystä julkistetaan samana iltana startup-keskus Maria 01:ssä ja koko kisan voittajat selviävät Slushissa 1. marraskuuta.
Lue lisää
My Helsinki -artikkeli: 10 x Slush by Slush – ensikertalaisen opas
My Helsinki -artikkeli: Slush is in town: top speakers and side events not to miss (englanniksi)
uonna 2016 Slush herätti maailmanlaajuista huomiota myös rohkealla mainonnallaan: ”Nobody in their right mind would come to Helsinki in November. Except you, you baddass. Welcome.” Teema nousi viraalihitiksi somessa ja banderolleja on kehuttu jopa matkailuhistorian parhaiksi mainoksiksi.
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

