Skitari vois ihan oikeesti staijaa Stadin vaakunassa. Onks stadilaisempaa fisua. Jokainen ainaski mun kafruista, on joskus saanu metskillä skitareita. Paras metskimesta oli meille pikkukundeille, Tölikän Taivallahden paskalaiturilla. Siinä tän bulin skeidaviemärin kupeessa. Sieltä tää fisu tsögas yleensä sen safgat. Ainaski oli Tölikän jengin menuuta tarjolla. Yleensä vielä ihka freessinä.
Skitarii oli fitti vääntää veks koukusta. Ekakski se noinki snadiks fisuks, pysty hotkaseen masin syvälle sen kitarisoihin. Sit tää rohkee fisu ei stikannu konsa pyyhettä kehiin, niinku joku helvetin hermoheikko kuha tai siika. Se räppäs sen terävät piikit uhmakkaasti sojottaan, ku treenas sitä irrottaa. Ku nyt vieläki funtsin, ei pystyny konsa hiffaan snadiikaan studista sen öögista.
Meitsin herttaa kyl vieläki skäfästi viiltää yks dorga juitsu. Ei tunnettu mitään rispektii tän jalon fisun spirittii ja itsetuntoo kohtaan. Duunattiin parin sentin mittanen kuiva olki sen piikkeihin sen selässä. Sit Skitari takas jonkkaan. Tää urhoollinen fisu koitti suklaa aina vaan uudestaan ja uudestaan haneen, mut tää helvetin olkipilli skruudas vähitellen sen styrkkaa ja lyftas sen aina takas pintaan.
Sori vieläki skitarit. Ei muisteta pahalla. Eiks jehna.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma