Kuva: Jaakko Koroma
Tässä nyt sit staijaa eväät, mun skidiajan himasta. On sentään snadisti koppavampaa, ku yhen mun frendin, Katron Arin, tuon kadehdittavan seuramiehen, koomikon ja gimmojen lemmikin, Tölikästä. Tää Ari joskus, snadissa jurrissa, väänsi tippaa ja kaveeras, et ainoo mitä meggeen irtos, ku kundi himasta singras, oli viiskyt metrii etumatkaa. No, skäfää flöittii?
Tää heppa, oli meitsin yks- tai kaksvuotislahja mun tädiltä. Tää snadi humma lykkäs pikkukundille lohtuu, ku toi pimee tsöras ja tsöraa snadisti vieläki, kauhuu, ku tää mun glesa mielikuvitus yöllä, starttaa flygaan.
Sit tää puukenkä, tää snadi bläägä, skiglas yhessä kanavassa Amsterdamissa, joskus 30-luvulla. Niinku oon joskus skrivannu, mun faija seilas purjealuksilla, noita seittemää skönee. Sit kerran, tää niitten nelimastoparkki, Lawhill, staijas redillä muutaman viikon ja tää miehistö pääsi riehuun rantsun kapakoissa. Jonku rantsuredun jälkeen, faija sit hiffas tän puukengän kanavassa ja se pysty joteski, kait jurrisen tsägällä, metskaan sen sit sieltä.
Kaikki mutsin rohdoshandelin timanttikorut ja sen helminauhat, staijas tän kengän suojissa, yhen lipaston päällä makkarissa. Snadisti köyhää, eiks jehna
Kuva ja teksti: Jaakko Koroma