Sitra rahoittaa brittiartisti Imogen Heap:n lohkoketjuteknologiaa. Tämä kyberosaamiseen sijoittuva innovaatio on erinomainen hanke murtaa tekijänoikeustilitysten salattu maailma. Se kuitenkin vain syventää ahdinkoa Suomessa.
Suomi on jo panostanut miljardeja musiikkituotannon tukiin ja tuotantojen tekijänoikeussotiin. Lopputuloksena on, että tekijät eivät ole ikinä voineet näin huonosti. Äänilevybisneksen tuotoista vain pari prosenttia palaa Suomeen rahoittamaan uusia tuotteita ja kehitystä.
Suomesta puuttuu tämän toimialan arvo- ja palveluketjuymmärrys. Mikään määrä osaamista, tietoa tai rahaa ei riitä, jos tuo ymmärrys puuttuu.
Moni artisti on pakotettu yksinyrittäjäksi tuotannoissaan. Se on yhtä varma kuoleman tie kuin, jos taivaanrannan maalari lähtee K-Raudan katalogi kädessä kilpailemaan Huvila&Huusi ohjelman laatua vastaan.
Tie laulajan kurkusta kuluttajan korviin on työtä, osaamista ja paljon luultua enemmän rahoitusta vaativa investointi. Jos yksikin osa ketjusta tehdään amatöörityönä, heikoin osa määrittää lopputuloksen arvon.
Jos taas ketjun rahoittaa ulkomainen toimija, kaikki tuotettu raha siirtyy ulkomaille. Jos hyvä ystäväni Martti Innanen yhä eläisi, hän laajentaisi umpitollon tasarahataunon stereotypiaa koskemaan myös maan johtajia.
Leikinlaskun sijaan olisiko mahdollista, että Sitra, Business Finland, Finnvera, TESI, OKM ja UM koordinoisivat näitä julkisia pääomiaan yhdessä suomalaisten toimijoiden kanssa kotimaisen ekosysteemin hyväksi?
Viihteessä on sammutettuina kymmeniä tuhansia työpaikkoja, joihin kaikkiin olisi tarjolla innokas paluumuuttaja.
Erkki Puumalainen