Siltasairaalan peruskivi muurattiin Meilahdessa

Siltasairaala_havainnekuva_

HUSin historian suurimman rakennushankkeen, Siltasairaalan, peruskivi muurattiin keskiviikkona 26. syyskuuta Helsingissä. Rakennustyö ajoittuu vuosille 2018–2022. Toiminta sairaalassa alkaa alkuvuodesta 2023.

Siltasairaala rakennetaan kiinteästi Meilahden tornisairaalan ja Syöpätautien klinikan väliin.

Meilahden sairaalan ja Töölön sairaalan päivystykset yhdistyvät Siltasairaalassa yhdeksi päivystykseksi. Samoin leikkausosastot muodostavat uuden toiminnallisen kokonaisuuden.

Siltasairaala korvaa tulevaisuudessa Töölön sairaalan sekä osan Syöpätautien klinikan toimintaa. Siltasairaalaan siirtyy suurin osa Töölön sairaalan toiminnoista sekä Syöpätautien klinikan vuodeosasto- ja poliklinikkatoimintoja.

Uusinta teknologiaa ja ympäristövastuullisuutta

Siltasairaalaa rakennetaan yhteistyössä rakennusalan asiantuntijoiden ja eri alojen suunnittelijoiden kanssa sekä HUSin henkilökunnan kanssa. Myös potilaat on otettu mukaan suunnitteluun.

Potilaslähtöisiä hoitoprosesseja tuetaan Apotti-tietojärjestelmällä ja 2020-luvun teknologiaan rakentuvilla hoitajakutsu-, paikannus-, kuvansiirto- sekä mm. toiminnanohjaus- ja turvajärjestelmillä. Myös sairaalan energiatehokkuuteen ja ympäristövastuullisuuteen on satsattu suunnitteluvaiheessa.

Siltasairaalan arkkitehtisuunnittelusta vastaa vuonna 2015 HUSin järjestämän arkkitehtikilpailun voittanut työyhteenliittymä Team Integrated, johon kuuluu neljä erillistä arkkitehtitoimistoa. Sairaalan pääurakoitsijana toimii SRV.

Siltasairaalahankkeen kustannusarvio on 295 miljoonaa euroa.

Lisää
HUS
Siltasairaala
Liikennejärjestelyt ja pysäköintimuutokset/SRV

Teksti ja kuvaHelsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *