Helsingin kesäiset kadut hiljenevät, kun ihmiset hakeutuvat juhlimaan keskikesän juhlaa. Yötön yö ei kuitenkaan ole yö, jolloin ei tapahdu mitään. Keräsimme menovinkkejä juhannuksenviettoon Helsingissä.
Seurasaaren juhannusvalkeat
Pihlajasaaren juhannus
Juhannuksen festarit
Juhannus eri puolilla kaupunkia
Juhannusristeilyt
Juhannustanssit
Juhannussaunat
Seurasaaren juhannusvalkeat
Seurasaaren perinteinen juhannusvietto alkaa juhannusaattona 24. kesäkuuta jo kello 16. Keskikesän juhlaa vietetään Seurasaaressa aina yömyöhään kello yhteen asti. Seurasaaren juhannusvalkeita on järjestetty jo yli 60 vuotta.
Tänä vuonna Seurasaaressa juhannuksen juhlijoita tanssittaa Ketale ja tango-orkesteri Unto. Tämän lisäksi Seurasaaressa esiintyy Johanna Hytin ja Susan Ahon yhtye Kuunkuiskaajat.
Seurasaaren juhannusvalkeiden hääpari tanssii häävalssinsa Juhlakentällä ja sytyttää komean pääkokon Kyrösjärven kymmenhankaisesta kirkkoveneestä.
Liput Seurasaaren juhannusvalkeille maksavat 20 €, alle 15-vuotiaat pääsevät aikuisen seurassa mukaan maksutta. Seurasaareen pääsee parhaiten bussilla 24, joka kulkee tihennetyin vuoroin keskustasta Seurasaareen juhannusaattona. Helsingin Merisatamasta (Kaivopuiston laituri) liikennöi lisäksi vesibussi Seurasaareen ja takaisin juhannusaattona klo 15-23.
Pihlajasaaren juhannus
Pihlajasaaren juhannuskokko sytytetään aattona kello 21. Ravintolan meriterassilla voi nauttia ruokaa ja juomaa tanssimusiikin tahtiin. Ravintolan keittiö on juhannusaattona auki klo 18 asti, minkä jälkeen grilli on kuumana ravintolan meriterassilla.
Ravintola on auki 1.30 saakka ja takaisin keskustaan pääsee aina kello 1.45 asti, jolloin saaresta lähtee viimeinen paluuvuoro Merisatamaan. Juhannuspäivänä ravintola on auki normaalisti klo 11–20.30 (keittiö 12-19.30).
Pihlajasaareen pääsee JT-Linen vesibussilla Merisatamanrannasta ja Ruoholahdesta. Edestakainen matka vuoroaluksella 3,50-6 €. Muista, että maksaa voit vain käteisellä!
Juhannuksen festarit Hernesaaren rannassa ja Lonnassa
Hernesaaren rannassa järjestetään kolmipäiväinen juhannustapahtuma 23.-25.6. Tarjolla on musiikkia jokaisena päivänä ja festarit starttaa Anna Puu torstaina 23.6. klo 20. Tapahtumassa pääsee myös nauttimaan juhannuskokosta perjantaina ja lauantaina sekä monipuolisesta ravintolatarjonnasta. Liput tapahtumaan löytyvät täältä.
Viime kesänä yleisölle auennut Lonnan saari järjestää Stadin Juhannus -festivaalin 24.-25.6. Tapahtuman aikana lavalle nousee useita suomalaisia artisteja. Tapahtuma alkaa perjantaina klo 16 ja lauantaina klo 14, kumpanakin iltana festarit jatkuvat myöhään yöhön. Lonnan grilli ja ravintola tarjoilevat herkkuja festarikansalle koko tapahtuman ajan. Liput tapahtumaan voi ostaa täältä.
Juhannuksen viettoa eri puolilla kaupunkia
Juhannuskokko sytytetään myös Kaivopuistossa Café Ursulan edustalla aattona klo 21.30. Ravintola on avoinna klo 9–24 ja à la carte -listan antimista voi nauttia klo 21 asti.
Meripaviljonki ja Juttutupa ovat myös avoinna läpi juhannuksen. Meripaviljonki on juhannusaattona avoinna klo 11-24 (keittiö 11-23) ja juhannuspäivänä klo 16-23 (keittiö 16-22). Sunnuntaina Meripaviljongissa tarjoillaan Meribrunssia klo 11-16. Juttutupa on auki juhannusaattona ja juhannuspäivänä klo 13-24 (keittiö 13-23).
Kivinokassa sytytetään juhannuskokko klo 21.00 ja juhannuskansaa tanssittaa Kiki & Kuninkaat! -yhtye klo 20 alkaen. Halukkaat voivat osallistua kokon rakennustalkoisiin klo 12 ja sauna on lämpimänä klo 13-17.
Stansvikin kartanon mailla Laajasalossa sijaitsevassa Ravintola Stansvikissa vietetään juhannusta perinteisin menoin. Aattona on tarjolla lounasbuffet klo 10.30–14 ja keittiö on auki klo 21 saakka. Iltajuhlat jatkuvat klo 02 saakka. Ravintola on avoinna läpi juhannuksen.
Vuosaaressa juhlitaan juhannusta monipuolisella ohjelmalla 24. kesäkuuta. Luvassa on muun muassa merimatka Aurinkolahden rannasta Söderskärin majakalle, SUP-viesti Kahvila Kampelan ympäristössä, avovesiuimareiden yhdistyksen järjestämä uimareissu sekä juhannussauna, ruokaa ja musiikkia.
Talin siirtolapuutarhassa Pitäjänmäellä järjestetään perinteinen juhannusjuhla koko perheelle juhannusaattona 24.6. klo 18-24. Tapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle ja sinne on vapaa pääsy.
Juhannusristeilyt
Entä jos näkisitkin juhannuskokot tänä vuonna merellä seilaten. Tarjolla on monia vaihtoehtoja. Tutustu tarkemmin juhannuksen risteilytarjontaan, aikatauluihin ja hintoihin risteilyalusten verkkosivuilla:
- Strömma
- IHA-Lines
- Royal Line
- m/s J.L. Runeberg
Juhannusta tanssitaan We Love Helsingin jo perinteeksi muodostuneissa Juhannustansseissa. Keskikesää juhlitaan kotimaisen iskelmän ja klassikoiden voimin perjantaina 24.6. ja lauantaina 25.6.klo 21-04 ravintola Kuudennella Linjalla ja Kaikussa.
Juhannusta voi viettää myös Linnanmäellä. Huvipuiston Estradilla pääsee tanssimaan juhannustansseja juhannusaattona 24. kesäkuuta klo 19 alkaen Kaisa-Mari Ruokolainen ja Foxpop -yhtyeen säestyksellä.
Juhannussaunat
Arlan sauna (Kaarlenkatu 15) on normaalisti avoinna kello 14–21.30 myös juhannusviikonloppuna 24.–26. kesäkuuta.
Kotiharjun puulämmitteinen korttelisauna (Harjutorinkatu 1) pitää kiukaat kuumina juhannusaattona 24. kesäkuuta klo 12–16 (17).
Sauna Hermanni (Hämeentie 63) on auki juhannusaattona klo 15-20 (21) ja juhannuspäivänä klo 9-15.
Löyly Hernesaaressa lämmittää myös saunojaan juhannuksen aikana normaalien aukioloaikojen puitteissa perjantaina ja lauantaina klo 13-22. Löylyn ravintola on auki klo 9-02.
Teksti: Visit Helsinki




