Selfie-katse päällä

Kun katsoin noita sisäpihan kukkivia pensaita,
Huomasin auringon paistavan. Oli aamu varhainen ja tsirbut visersivät omia juttujaan tauokoamatta niillä oli joku juttu kesken.
Pekka Pouta ennusti taas säätä ja mietin omia tulevia ennustuksiani.
Enteitä ilmassa oli monta, mutta mihin niistä tarttua.
Siemasin hieman isosta kupista espressoa. Jotain runon tynkiä mielessäni kävi. Lepäsin nahkasohvallani, mietin uutta nahkatakkiani. Oli eka sellainen oikeanlainen vihdoin itselläni. Yritin kiirehtiä hieman ajatuksiani, viipyileviä mietteitä uusista elämänaiheista. Niitä tulvi yli äyräiden välillä. Tuntui että elämä oli jo ehtinyt valua jokeen suurimmaksi osaksi. Kolmekyppisenä, viisaana ja kokeneena sen piti vasta alkaa. Hälläväliä, turhautumista ja ota opiksesi -fiiliksiä oli ilmassa turhan paljon.
Foto: Mira Mink

Foto: Mira Mink

Eräs kaveri, joka oli jurrissa, yritti laukoa totuuksia ja väitellä joka asiasta. En kestä sellaista, koska kaikki olivat yleistyksiä, suomalaista paskaa. Tee töitä, suorita pätevyyksiä, toteuta kliseitä ja teeskentele, sillä kaikki olivat usein pelkkää harhaista mielikuvaa. Hullu olit jos niiden mukaan elit. Tai ehkä joku elikin ja tyytyväinen siihen oli, pärjäsi ja suoritti, loppujen lopuksi masentui ja itki sekä harkitsi itsemurhaa. Sellaista oli se suomalainen unelma, jota elettiin ja eletään vieläkin.
Keksi itsellesi harrastus, hanki kavereita ja työ. Noudata sarjakuvaa nimeltä totuttu suomalainen arki sodanjälkeiseltä aikakaudelta. Oli muitakin sarjakuvia, joiden mukaan voisi elää. Mutta se oli vaikeaa ja piti olla kuuluisa taiteilija tai jotain..
Millaista maailmaa ajattelit alkaa elää? Kysymys ajankohtaisuudeltaan huippu tärkeä. Miksi? koska nyt maailma muuttuu. Mutta mikä siitä ja stadista tulee isona? Kysymys meille kaikille jää heitettynä ilmaan. Jää hetkeksi tai jäätyy kuin ilma kohta talven iskiessä ja routaannuettaessa maan pinnan. Hengitys huuruuntuu lasin pintaan. Älä koske jäistä metallia ainakaan!! Tiedät ainakin mitä siitä seuraa…
Kirjoittanut: Mira Mink
Kategoria(t): Arkisto, Blogi Mira Mink. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *