Helsingin fiilis perustuu ilmapiiriin, jossa yritetään yhdistää parhaalla tavalla luotettavuus ja luovuus. Siis se, että kaupungissa kaikki systeemit toimivat ja kaupunkilaisilla on täällä hyvät mahdollisuudet toteuttaa ideoitaan, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri videoblogissaan.
Helsinki on muuttunut perinpohjaisesti. Suurin muutos johtuu tiedon ja viestinnän vallankumouksesta, kun kaikilla on taskuissaan älypuhelimet. Niiden myötä Helsinki on entistä enemmän yhteinen kaupunki. Kaupunkiorganisaatio ja kaupunkilaiset yhdessä tekevät kotikaupunkia, toteaa Sauri.
Helsinki on täynnä tapahtumia, joita kaupunki tukee kaikin keinoin. Eikä ole mikään ihme, että viime vuosi on Helsingin historian paras matkailuvuosi.
Seuraavaksi avautuu kaupunginmuseo perjantaina 13. toukokuuta Katariinankadulla jopa 24 tunniksi. Lauantaina 14. toukokuuta alkaa vesiliikenne Vallisaareen. Saaresta on tulossa uusi hieno virkistysalue. Ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä avataan Isoisänsilta Kalasatamasta Mustikkamaalle. Helsinki-päivää vietetään taas 12. kesäkuuta.
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset
Video: Pekka Sauri videoblogi