Tää minnaus sattu aikana, jolloin mä bunkkasin vielä snadisti tai välillä himassa. Kerran jostain kuppilasta, ennen himaan menoa, tsöbasin illalla snagarilta keitinakkeja sellaseen paprutötsään, johon myyjät duunaa aina sinapit ja ketsupit messii.
Dallasin vanhalle dösasteissille, jossa dösa jo venas, johon just ja just ehdin. Kuski heitti, et noit ei sit dösassa skruudata, se oli tosissaan. No, mä duunasin nakkitötsän sprigin sisäfikkaa. Mutsi oli aina sanonu, et safkaa ei saa stikkaa veks… Illan juomat rentoutti dösässä, et mä unohdin nälän. Kun mä pääsin himaan, duunasin sprgirotsin narikkaa ja koisimaan.
Aamulla tussii ja leegotvettaus, sit duunii. Muutaman daagenin jälkeen mutsi froogas, et mikä täs himanarikassa dunkkaa kun toi meidän labbisdogi pyörii täs edess? En mä tiedä, kui niin?
Meni taas muutama daageni ja mutsin klyyvariss to döfis oli saavuttanut jo sellasen uteliaisuuden, et se oli ruvennu tsiigaa niit narikas hengaavii kledjuja, viel tarkemmin ja hiffanu, et mun sprigistä tuli karmee dunkkis ja se oli hitannu, että povarissa oli nakkisetti ryppysenä ja homeessa.
No, ne nakit ei maistunu edes meidän labbikselle. Ne stikattii rodeen, sillo ei ollu vielä bioastiaa. Ja rotsi Lindströmille tvetattavaks. Mut ne pilas sen, kun ne oli yrittäny saada sen dunkkiksen, rasvat ja soossit veks siit sprigin sisävuorikankaasta.
Mä sain kliffan bulin hyvityksen, jolla tsöbasin sit nyyan sprigin.
Kari K.