Kuski kailotti kajarista: – Kanteenmaa. Painoin punaista namikaa katossa. Dösä stoppasi kantatie 41. laitaan. Arska, Jorge ja minä poistuimme linjurista. Sieppasimme kamamme ruumasta. Ympärillämme levittäytyi laaja varsinaissuomalainen peltomaisema. Suulis paistoi. Ilmassa dunkkasi tuttu sian skeidan kirpeä lemu. Lähellä pysäkkiä stondasi tuulimyllyä muistuttava bygga. Ilmassa aisti jo syksyn tuntua.
Dösäreissumme oli edennyt torkahtelujen, maisemahavaintojen ja eväiden parissa. Piipahdimme välikusella Forssan dösästeissin invaveskissä, koska vammaisen Arskan on vaikea stritata bussien ahtaissa kusioissa. Kuski otti rahtia steissiltä ja slumppasi itselleen snadin borkan ja sokeroidun munkin.
Ringattuani muutamaan taksilafkaan jäimme venttaamaan pirssiä Kanteenmaan pysäkille. Musta mersu nappasi meidät jonkin ajan kuluttua sisäänsä. Bilika lähti sleppaamaan kohti Hennijokea. Maisemissa vilahteli maatiloja, navettoja, kanaloita, sikaloita, rehutorneja ja peltoja. Keväällä kylvetyn viljan puinti oli vielä kesken. Puimuri seisoi pellolla. Valmetit roudasivat teräksisiä viljavaunuja perässään.
Assutie vaihtui soratieksi. Olimme umpilandella. Ympärillämme näkyi paljon sänkipeltoja. Niiden välissä kasvoi sekaskuugea. Avohakkuuaukioilla männyn ja kuusen taimet tunkivat jo esiin itseään koivujen seasta. Seudun skuttissa loikkii paljon peuroja. Peurojen kiimis ei ollut vielä onneksi startannut. Snadi susilauma ja ilvespari verottivat kannasta oman osuutensa. Mäntykankaiden, korpien ja koivikoiden kätköissä pesi myös repolaisia, mäyriä, näätiä ja supikoiria.
Ohitimme Hennijoen lakkautetun kansiksen. Nykyisin Timpan pitämän elämyskeskuksen elokuun lopun folkfestarit oli stumpattu koronan vuoksi. Skole oli aloittanut toimintansa v. 1925. Keltaisen komistuksen vanhin osa oli bygattu 1880-luvulla Isotalon suvun landetalon entiseen päärakennukseen. Loimijokeen laskeva Palojoen sivuhaara Hennijoki erottui pian peltomaiseman keskeltä. Sen yli kulkeva snadi silta toimi kylän juhannusbilemestana. Kokkoa poltettiin ja jorattiin.
Vanhan työviksen tienhaara jäi taakse. Hennijoella bunkkasi nykyisin kesämökkiläisiä, paluumuuttaneita eläkeläisiä ja lapsiperheitä sekä jokunen gamla alkuperäisstarba ja -muideli aikamieskundeineen. Postipaku jakoi loodiin postit. Taksi vei skidit skoleen ja vanhukset terkkariin. Markettiin oli pitkä matka. Traktori levitti pellolle kalkkia. Blosis levitti valkoista pölypilveä sen ympärille.
Taksi kääntyi jykevän tienvarsikuusikon jälkeen nurtsipihalle. Kesämestan rempatut hirsinen, v. 1902 bygattu päärakennus, bastu, lato ja aitta olivat smoglattu punamullalla. Ikkunan- ja ovenpielet olivat valkoiset. Pihapiirissä kasvoi lehtikuusia, Terijoen salavia, mänty, koivu sekä pari karviaispensasta ja omppupuuta. Stade tsittasi talon edessä spaddu huulessa. Äijä venttasi meitä. Meistä kahdesta tuli frendejä v. 1963 Yliksen mäellä. Bunkkasimme tuolloin samassa Stadin vuokratalossa Puotilassa. Olin Jorgen opastamana vuosina 1988 ja 1989 seikkailemassa Perun Machu Picchussa ja Ecuadorin sademetsissä.
Purimme Arskan kanssa kamamme vieraskammariin. Jorge majoittui tapansa mukaan tuvan seslongille. Stade goisasi perheensä makkarissa. Vedimme lantsarit jalkoihimme ja pistimme sienestysvehkeet kondikseen. Stade tarjosi meille pihalla grillin luona tervetuliaisoluset. Vaihdoimme kuulumiset ja muistelimme edellistä suppiloreissua. Meidän taksikuskimme osoittautui Staden avovaimon entiseksi koulukaveriksi. Hennijoki oli tulvinut kesän sateiden aikana rankasti. Herkkutatteja ja rouskuja oli tarjolla niin perkeleesti, että ne tunkivat jo öisin daijuun. Staden sienikiintiö oli fulssa.
Kylän raitti oli hiljainen ja harvaan asuttu. Muutama traktorin ja fiuden yliajama rupikonna retkotti seututiellä. Dallasimme Arskan kanssa handu handussa eteenpäin maskitta hengittäen raikasta böndeilmaa. Ojan penkalla törrötti muutama pönäkkä herkkutatti. Me korjasimme ne Jorgen kanssa koreihimme.
Poikkesimme kylätieltä snadille metsätielle. Traktorinrenkaat olivat jyrsineet jälkensä saviseen tantereeseen. Märässä maassa erottui myös peuran sorkan sekä ilveksen että ajokoiran tassun jälkiä. Tupsukorvia näkyi livenä vain hyvällä tsägällä ja hyvin harvoin. Pistin Arskan tsittaamaan retkituoliin ja skruudaamaan lihistä. Kävin tsekkaamassa läheisen metsärinteen. Öögiin osui haapa-, kangas-, musta- ja karvarouskuja sekä punikkitatteja. Päätin pysyä tateissa ja omistautua vasta seuraavana päivänä rouskuille. Stade pyysi meitä jatkamaan reissua, koska hän veisi porukan paremmille sienimestoille.
Ylitimme sänkipellon sen reunaa seuraten. Stade ja Jorge kulkivat edellä. Minä hinasin Arskaa perässä. Ojanpientareen päällä sislari otti mollikkaa. Se häippäsi vilahtaen keltaiseen heinikkoon. Paskanärhi räkätti meille. Astuimme jälleen skuttaan. Dallasimme satakunta metriä eteenpäin ja kohtasimme vanhan, metsittyneen kirkkotien pätkän. Osa koivunlehdistä oli jo kellastunut. Tatteja ja rouskuja. Lampsiessamme eteenpäin kirkkotie laajeni skrubuiseksi ja kosteaksi kulkuväyläksi – Kantarellitieksi. Sen keskellä kulki kapea polku. Kummallakin puolella kasvoi sammaleista havumetsää. Hiffasin tien reunalla rehottavan suppareita. Ankkuroin Arskan retkituoliin. Kundi jäi tsöraamaan Starliner-dösällään.
Hittasin läheltä tietä sammalten seasta, kuusien alta supparien ja kosteikkovahveroiden muodostamia pesäkkeitä, ruusukkeita ja peltoja. Saalis pisti Valkan kundin boltsin sekaisin. Yli puoli ämpäriä hetkessä ja jo syyskuun alussa! Stade ja Jorge svengailivat kuin hirvet kuulomatkan päässä skuugessa – lampaankääpää ja suppareita. Etenimme Arskan kanssa omaa tahtiamme Kantarellitiellä kohti Tapion ja Sirkan maatilaa. Korit ja ämpärit täyttyivät tateista, lampaankäävistä, orakkaista, vahveroista, kehnäsienistä ja viiruvalmuskoista.
Mustikan varvut olivat varistaneet lehtensä. Pihlajanmarjat punoittivat väkevästi. Puolukassa maistui jo pakkasen purema. Jossain kaukana soi kurjen korkea trumpetti. Me rouskuruunat lähdimme kuumina paluumatkalle.
Teksti ja kuvat: Matti Laitinen
eläkeruuna ja omaishoitaja Stadin Valkasta
9.9.2021
