Käytiin vaiffin kanssa viikolla aivan mahtavassa mestassa, privanäyttelyssä, Reitzin säätiön taidemuseossa Tölikässä. Stadin merkittävimpiin rakennuttajiin 1920-1950-luvulla kuuluneen Lauri Reitzin keräämät taide- ja antiikkiesinekokoelmat asetti esille Lauri Reitzin leski Maria Reitz, joka säätiöi perheen omaisuuden testamenttimääräyksellä 1971 ja seuraavan vuonna Reitzien koti avattiin yleisölle museona.
Moni ehkä muistaa viime vuoden lopulla uutisointia, jossa Suomeen ostettiin Sothebyn kansainvälisestä taidehuutokaupasta Lontoosta lähes miljoonalla eurolla maamme arvostetuimman naismaalarin Helene Schjerfbeckin (1862-1946) teos Sitruunoita visakoivukulhossa (1944). Nyt se on saapunut Suomeen ja on ollut pari viikkoa ripustettuna Reitzin säätiön taidekokoelmassa.
Mutta tätä et ehkä tiennyt, vaikka Tölikkä, leffateatteri Ritz, kulttirafla Elite ovatkin stadilaisille tuttuja mestoja:
Rakennus, jossa Reitzin perheen entinen asunto ja siellä esillä oleva taidekokoelma sijaitsevat, on arkkitehti Jalmari Peltosen piirtämä ja valmistui vuonna 1938. Siihen mennessä Lauri Reitz oli siinä määrin vaurastunut, että saattoi rakennuttaa kerrostalon omissa nimissään ja pitää sen omistuksessaan. Reitz muutti perheineen rakennukseen vuonna 1943 ja asui siellä kuolemaansa asti. Rakennus suunniteltiin Reitzin toimiston lippulaivaksi. Päärappu on Hesperiankadun puolella. Sinne rakennettiin myös elokuvateatteri Ritz, joka sai nimensä Reitzin mukaan. Kivijalkaan muutti aiemmin Museokadulla sijainnut ravintola Elite, josta muodostui suosittu taiteilijaravintola. Talo rakennettiin 1930-luvun alun henkeen lähelle tyylipuhdasta kansainvälistä funktionalismia. Julkisivu ja porrashuoneet suunniteltiin moderneiksi ja tarkoituksenmukaisiksi. Ikkunat olivat suuria, asunnot valoisia ja parvekkeita rakennettiin aiempaa enemmän ja suuremmiksi. Julkisivussa käytettiin lasimurskaa sisältävää terastirappausta, joka sai talon kiiltelemään auringossa. Asuntojen varusteluun kuuluivat tammiparketit, jääkaapit, kassakaapit, funkiskaasuliedet, ja valmiiksi vedettyinä sähköhelloille johdot.
Museo on avoinna keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 15-17. Heinäkuussa museo on suljettu. Museoon on vapaa pääsy.
Museo on ryhmille avoinna sopimuksen mukaan. Yhteydenotot sähköpostitse tai puhelimitse. Suosittelen; kerää snadi jengi, varaa privaattiesittely, jolloin saat reilun parituntisen aikana enemmän infoo esillä olevista Reitzin säätiön mahtavista taidekokoelmista ja niiden tekijöistä sekä taustoista. Tsekkaa yhteystiedot: http://www.reitz.fi/
Kari Kemppinen
Kulttuuria harrastava stadilainen Larusta






