Rahaa pitää osata tuhlata järkevästi

Muusikkojen liiton uusi kannanotto on oikean suuntainen, mutta se sisältää ”tähdet ensin vaikka heikoille jäille” -uhan. 
Vaikka riski voitaisiin hallita, puolivaloilla puolille saleille esiintyminen ei inspiroi eikä tuota tarvittavaa tulosta.
 
Esiintyvän taiteen hätä alkoi paljon ennen Koronaa, koska luovia aloja ei ole Suomessa ymmärretty osana tuotantotaloutta.
Valtiolle on kelvannut viihteen kerryttämät varat, mutta ei siihen liittyvät vastuut.
 
Luovilla aloilla on kymmenien miljardien BKT-vaje. Olemme EU-keskiarvon alinta kastia, vaikka osaamisemme edellyttää kärkisijaa.
Kotimaisena levy-yhtiönä olemme saaneet nähdä, kuinka valtion koneistot ovat ”riskejä” välttääkseen harhautuneet tukemaan ulkomaisia toimijoita. 
Ulkomaiset levy-yhtiöt ovat sijoitusjättejä, joiden ainoa tavoite on katetuotto ja tuotannot, joista sen saa helpoimmin.
 
EU-maa rahoittaa Brysseliin ja kansalliseen parlamenttiin edustuksen ja ohjaa siihen tarvittavat varat. Tavoite on maan työllisyyden, elinkeinopolitiikan, kulttuurin ja demografian toteutuminen.
Suomelle luova talous on ollut veronmaksajien rahojen tuhlaamista! Ongelmaa ei pidä politisoida, sillä ilmiö on jatkunut maan tapana yli hallituskausien.
Ei ole ymmärretty, että viihteessä on valtava kate ja siinä on myös kulttuurimme selkäranka.
 
Nyt kun Suomeen on viimein saatu luovien alojen tiekartta, tehtyjä virheitä ei pidä enää jatkaa, selitellä, saati lakaista maton alle.
Tähdet, tähtien tekijät ja heidän työnsä synnyttämät välilliset ja välittömät työpaikat voidaan laskea satoina tuhansina.
Viihteen tuotanto- ja markkinointiväki pitää Koronassa rahoittaa luomaan hittejä ja tarjonnan monimuotoisuutta, jotta markkinat käynnistyvät isompina heti sen väistyttyä.
 
Erityiskohteluun pitää nostaa markkinointiratkaisut ja tuotannon puolella lasten ja aikuisten musiikki. 
Paras lopputulos syntyy, kun ulkomaiset koneistot pakotetaan hakemaan voittonsa kilpailulla eikä vapaapotkuilla.
 
Poptori Oy
Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *