Vietin faijani kanssa pyörätuoliperjantain
Itiksen Ystävyyden puistossa.
Puistoa kiertävä hiekkatie oli kuivunut.
Valkovuokkovyöhykkeet olivat vallanneet
kuusien alustat, kantojen kyljet ja mäen syrjät.
Puiden silmut olivat pamahtamaisillaan lehdiksi.
Meitä nuorempi isäpoikayhdistelmä istui penkillä.
Saman näköisten miesten saman näköisillä nenillä
istuivat samanlaiset talven karkottavat aurinkolasit.
Faijan pyörätuoli kulki vasta- ja myötämäkeä,
rullasi välillä tovin omillaan tasaisella hiekkatiellä.
Se väisteli turmaa tuovia kiviä ja kuoppia.
Elämä tunki metsässä vihreinä versoina aurinkoon.
Räkättirastas koukki karikkeen seasta pesään vietävää.
Uusi vaihe oli alkanut, toinen kulki kohti loppuaan.
Nousimme lenkin jälkeen arvokkaasti hissillä
palvelutalon neljänteen kerrokseen.
Seinä toivotti meille matkalla hyvää Äitienpäivää.
Kukaan ei voi valita vanhempiaan.
Jokainen voi valita, välittääkö heistä.
Teksti:Matti Laitinen
13.5.2017