Prinsessa Ruusunen -teatteri huomioi erilaiset lapset

Prinsessa Ruusunen -teatteri huomioi erilaiset lapset
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Valtavirrasta poikkeava teatterihanke tarjoaa erilaisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden olla esillä omina ja ainutkertaisina yksilöinä. Kaupunginteatterin ja ShedHelsingin yhteistyönä jouluna studio Pasilan näyttämölle astuu Prinsessa Ruusunen – Paluu Tulevaisuuteen.

Kaupunginteatteri on mukana tukemassa monimuotoisuutta ja erityislapset huomioivaa lapsi- ja nuorisotyötä ja tarjoaa esityspaikan ShedHelsinki Säätiön uudelle musiikkiteatterituotannolle.

Toiminnan tavoitteena on vakiinnuttaa monimuotoisuutta korostava musiikkiteatteri Suomeen ja tehdä Suomesta paikka, jossa uskalletaan uskoa unelmiin ja tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on.

Jo viime vuoden joulukuussa toteutettiin valtavirrasta poikkeavan Peter Pan -teatterihanke. Työ jatkui ja vuoden 2017 alusta lähtien yli 150 nuorta on kokoontunut viikoittain musiikkiteatterikerhoon StepUp Schoolin johdolla. Kerhossa tutustutaan musiikkiteatteritoimintaan sekä omaan ääneen, kehoon ja itseilmaisuun.

– Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi. Tämän sanoman pohjalta on syntynyt ShedHelsinki, jossa Suomen teatterialan ammattilaiset tekevät ainutlaatuista musiikkiteatteria yhdessä lasten ja nuorten kanssa, ShedHelsingin projektijohtaja Riikka Kannas sanoo.

Syyskuusta alkaen harjoitellaan tulevaa esitystä ja vuosi  huipentuu joulukuussa esitettävään romanttiseen satumusikaaliin Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa. Ensi-ilta on 8. joulukuuta ja esitykset jatkuvat 19. joulukuuta saakka.

#shedhelsinki #prinsessaruusunen #jokainenkelpaa

Lisää aiheesta:

Helsingin kaupunginteatteri

ShedHelsinki

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *