Meidän ryhmän nimi päikkärissä 19.4. 1967 oli ”punatulkut” ja Repe sanoo sitä ”punamulkuks”. Mä en snaijannu, mikä punamulkku on, mut punatulkut mä tsennasin. Ne on snadei fogeleit, jotka flygaa veks talveks. Kai sekin on joku fogeli.
Meitä on punamulkuissa, tai siis punatulkuissa, viistoista skidiä ja yli puolet on likkoja. Ne on ihan idiootteija, vaikka Heidi on ihan kiva. Mä luulen, että se rakastaa mua, koska se on mulle kiva. Mäki rakastan sitä, mut kukaan ei saa sitä tietää ikinä.
Timppa huus kerran pihalla mun rakastavan Heidiä ja että meidät pitäis panna pussauskoppiin jossa syntyy lisää skideijä. Silloin mä sain raivarin ja tönäsin sen kiipeilytelineeltä alas. Timppa putos selälleen ja jäi siihen haukkomaan henkeä. Se näytti ihan fisulta kuivalla landella. Heidi hiffas sen ja juoksi maassa makaavan Timpan viereen ja fudas sitä kylkeen. Sitten se vaan dallas takas frendiensä luokse präidäämään. Silloin mä viimeistään hiffasin rakastavani Heidiä. Mä sain Eeva-tädiltä litsarin ja päädyin arestiin, mut se oli sen arvosta.
Meidän piti tänään keksiä joku runo, joka esitettiin päikkäreiden jälkeen. Tomppa, Hara, Kaide, Hessu, mä ja sit muutama giltsi osaa jo skrivaa, joten me duunattiin runot paprulle. Muut joutu opettelemaan ulkoa. Mä en snaijaa runoja, eikä varmaan kukaan muukaan, mut Eeva-täti luki meille jotain snadei runoi, jotta voidaan funtsia omia. Mä olin fiksu ja skrivasin meidän päikkäristä ja pääsin sen lukemaan tokaks vikana.
Päikkäri on kliffa mesta, ainakin joskus./
Tilliliha on skeidaa, mut muu safka on jees./
Meit on paljon gimmoja, kundeja./
Ja me ollaan punamulkkuja./
Kaikki taputti mun runolle paitsi ope. Eeva-täti veti herneet klyyvariin ja sain litsarin, enkä mä tienny miks. Mä yritin kysyä, mikä mun kolttonen oli tällä kertaa, mutta se sihisi leegojen välistä mun kyllä snaijaavan. Se pölli mun runon todisteeks mutsille ja sano mun saavan vielä himassa kuulla kunniani. Sanoin Eeva-tätiä kapitalistiks, niin ku faija sanoo sen pomoa ja kaikkia muitakin pomoja, koska ne ei snaijaa tavallista duunaria ja polkee köyhän oikiksia, eikä ne ole kommareita. Eeva-täti frogas, tiedänkö mikä kapitalisti on? Sanoin sille kapitalistin polkevan skidien oikiksia ja muutenkin olevan dorka. Se sihisi, että nyt tää kapitalisti polkee Paulin oikeutta päästä muiden lasten kanssa ulos leikkimään. Pauli jää sisälle miettimään syntejään kun muut leikkivät ulkona.
En enää kysynyt synneistä, sillä mummu on mulle kertonut stooreja raamatusta, jossa on tosi paljon syntejä. Mummo uskoo jumalaan ja ylösnousemukseen. Mä en usko, koska mä en snaijaa mitä ne on. Ainakaan ne ei ole kapitalisteja. Tai ainakin mä luulen niin.
Mä jäin ineen, kun muut lampsivat ulos präidäämään. Keittiömuidu jäi tvettaamaan tiskejä ja kun se ei hiffanut mua, mä tempasin kledjut naulakosta ja lähdin kartsan puolelta haneen.Menin Repeä ja Jyvää vastaan niiden skolesta. Sain venata ainakin tunnin tai yli, ennen kuin ne pääs veks. Sit me mentiin Repelle, koska sen mutsi oli vielä duunissa, eikä niillä ollu ketään himassa. Skruudattiin muutama smörgari ja funtsittiin, mitä duunattais. Jyvä sanoi, että tänään on Pälvin nimpparit ja keksitiin että Villellä, meidän talon tsilarilla on pälvikalju. Sen pään toisella puolella on pitkä fleda, jonka se kampaa kalunsa päälle. Kännissä se unohtaa usein kotsan veks päästä, ja jos blosaa, sen kalju loistaa ja fleda flygaa muualle.
Mentiin C-rappuun tsilarin dörtsin taakse sjungaamaan ”paljon onnea vaan” biisiä. Kohta Ville avas dörtsin ilman kotsaa ja paitaa ja sen fleda roikku olkapäillä, jossa oli vain mustia karvoja ja henkselit. Ehkä se oli tapetoimassa, kun sen otsa oli aivan hiessä. Se kysy polla kiiltävänä ja kiukkusena meidän metelin syytä ja sanottiin että sjungattiin sen pälvikaljulle kun sillä on tänään nimpparit ja kysyttiin saaks kakkua. Se räjähti. Lähdettiin juoksemaan rabast ulos samalla kun Ville yritti saada meitä fakkiin. Se juoksi meidän perässä ulos, kunnes hiffasi, ettei sillä ollut kaikkia kledjuja päällä. Tsilari huusi pää punaisena raban ovesta meidän olevan kurittomia paskiaisia, joiden pitää saada faijan handusta oikein kunnolla. Lupas hoidella meidät kun saa fakkiin.
Menin illalla himaan ja hiffasin mutsin olevan aivan hiilenä. Mutsi käski mut skruudaamaan kylmiä kaalikääryleitä, jonka jälkeen mun pitää mennä koisimaan vaikka ei vielä ole koisiaika. Niin ku miks? Mutsi sano mun kyllä snaijaavan. Mä en snaijannu ja sanoin sen sille. Faija sanoi menevänsä tsekkaamaan Jeepistä öljyt. Arvasin mutsin pian avautuvan mulle. Niin kuin avautuikin.
Mutsi otti pöydältä mun runon ja näytti sitä kysyen, mikä se on? Mä sanoin että se on runo. Onks se vähän dorka kun ei sitä tajuu. Mutsin desipelit alko kohoamaan kun se kysyi ”punamulkkujen” sielunelämästä. Ei fogeleilla ole sielua, mummo on sanonut. Se huusi, että mitä tekemistä linnuilla ja mummolla on tämän asian kanssa. Mä huusin takas, et mummo tsennaa kaiken sieluista ja punamulkut on sellaisia snadeja fogeleita, jotka tulee himaan vasta keväällä, ku snöget alkaa sulaan. Enkä mä ole sitä nimeä keksinyt vaan joku dorka muija, joka haluaa kaikkien skidien olevan jotain snadeja fogeleita. Mutsi sano, että punatulkut se snaijaa, mutta ei niitä toisia. Hiffasin mistä glabbi hankaa, vaikka stoori oli vielä gutsissa. Mutsi kysy ”punamulkkujen” alkuperää.
Kavereita ei vasikoida, enkä kertonut. Mutsi yritti vielä saada mua syyliseksi, mut se snaijas, että olin ihan pihalla. Mun ei tarvinnu vielä mennä koisimaan. Mutsi oli jo unohtanut mun karkaamisen tai ainakaan se ei siitä raivonnut. Kun mä menin myöhemmin bunkkaan, niin mutsi tuli kertomaan mulle miks runo ei aivan skulannut. Nyt mä snaijaan miks Eeva-täti ja mutsi olivat aivan hiilenä. Ja koska mä vihaan päikkäriä, niin se saa luvan pysyä ”punamulkkuna”.
Lopuks se muistutti mua, että seuraavan kerran kun lähden haneen päikkäristä, alkaa koivuniemen herra sjungaamaan Mäenlaskijantie 4 E:ssä oikein lujaa ja pitkään. Vähän mä funtsin niitä Koivuniemen biisejä, mutta en mutsilta frogannu
Hannu Seppä