Pikku-Nanna ei ollut oikeastaan kenenkään lapsi, mutta kyllä hän vietti Joulua joka
vuosi kissansa Behen ja kotihiirensä Donin (Don Quiote) kanssa.
Pikku-Nanna asui pienessä punaisessa mummonmökissä suurten lumikinosten takana,
kaukana kaukana metsämailla. Mökin hän oli saanut oikeasti mummoltaan perinnöksi.
Jäätyään orvoksi kuusivuotiaana oli hän siitä lähtien asustanut eläinystäviensä kanssa
yksin pientä punaista mökkiä.
Nyt uunissa räiskyi iloinen, lämmittävä tuli, Behe-kissa nukkui Pikku-Nannan jaloissa
vanhalla karhuntaljalla ja Nanna puuhasteli jouluaskareitaan tuvan pöydän ääressä
kynttilän valossa. Kotihiiri Don oli uskaltautunut kolostaan istumaan tuvan penkin
nurkalle nakertamaan auringonkukansiemeniä, joita aina riitti ruuaksi.
Nanna oli kutonut Don-hiirelle pienen punaisen tonttulakin, mummon vanhoista
langoista. Myssyä hiirulainen piti mieluusti päässään, koska lattiakolossa oli vetoisaa
tuvan takkatulesta huolimatta.
Tunnelma oli odottava, jouluinen ja kaunis. Behe-kissa kehräsi tai oikeastaan kuorsasi,
Don-hiiri katseli luottavaisin silmin Nannaan ja Nannalla oli haikea, mutta iloinen ja
hyvä mieli. Viettiväthän he jo kolmatta yhteistä joulua.
Pieneen, metsästä haettuun kuuseen oli laitettu pumpulilunta, kreppipaperi- ja
lippukoristeita ja roikkuipa siellä pari sokerinekkuakin, joita Nanna ei raaskinut
yhtenäkään jouluna syödä. Pieni kynttilä paloi kuusen metallipidikkeessä ja latvassa
kimalteli ihan oikea joulutähti – Pikku Nanna ainakin uskoi niin.
Lattialle levitetyt puhtaat oljet loivat myös jouluista tunnelmaa.
Nannalla oli kaksi kahvikupillista riisiryynejä ja pari mantelia ja hän sanoi Behe-kissalle
ja Don-hiirelle: ”Tänä jouluna meillä on oikeata joulupuuroa, ja Behelle on lisäksi kaksi
pientä ahventa ja kohta laitamme puuron hautumaan ja alamme viettää jouluiltaa.” Ja
sitten hän jatkoi: ”Mutta ensin soitamme mummolle ja isälle hyvän joulun toivotukset.”
Pikku-Nanna otti kaapin päältä suuren, merenrannalta löytämänsä simpukan ja laittoi sen
korvalleen sanoen: ”Hei mummo ja isä, onhan teilläkin Joulu siellä? Hyvää Joulua teille
ja joulutervehdys Behe-kissalta ja Don-hiireltä!”
Isä vastasi rauhallisella äänellä: ”Kiitos Pikku-Nanna soitostasi! Meillä on täällä kaunis
ja ihana Joulu. Terveiset myös mummolta ja äidiltä! Viettäkää kaunis ja rauhallinen
Jouluilta. Teillä ei ole mitään hätää. Kaikki on hyvin! Hyvää Joulua!”
Pikku perheen syötyä hyvää joulupuuroa ja Pikku-Nannan juotua höyryävää,
lämmittävää jouluteetä, alkoi Nannaa, Behe-kissaa ja Don hiirtä väsyttää.
”Nyt käymme nukkumaa ja odotamme, että joulupukki toisi meille lahjat yön aikana.
Kyllä hän varmaan tuo ne. Hyvää jouluyötä Behe ja Don!” sanoi Nanna.
Hetken päästä, kynttilöiden sammuttua ja takkatulen hiipuessa, Jouluyön taivaalla ja
pienessä kuusen latvatähdessä välähteli kirkas valo ja Nanna tokaisi unisena: ”Katsokaa
ystävät kuinka revontulet tanssivat ja valaisevat taivaan!”
–
Joulupukki oli saapunut – eikä ainoastaan Joulupukki vaan myös Jouluenkeli!
Mutta ystävät nukkuivat jo rauhallista Jouluyön unta!
Hyvää Joulua 2016 A.D
JP AbuWu