Pendolino Pasilasta Tampereelle. Kaivan esiin Hesarin ja pari työpaperia. Vaunu tyhjillään, mukava rauha ja iloinen mieli.
Mutta ei. Jäljessäni vaunuun köröttelee herra matkapakaasin kanssa. Tuhisee ja puhuu ääneen jokaisen ajatuksen oikean paikan löytämisestä, siitä, miten kärry ei kulje ja epävarmuudesta Nivean pettämisen suhteen.
Tiedän jo kaukaa, miten karman laki lastaan opettaa: tuohon minun vastakkaiselle paikallehan herra tulee istumaan. Ja niinhän hän tulee.
Juu elikkäs huomenta vaan mihin neiti on matkalla ja onko vielä neiti, onko kuitenkin miehiin päin kallellaan, mitä lehteä lukee, oliko kiinnostavia juttuja, mikäs työjuttu sinulla Tampereella, mitä työksesi teetkään ja vielä viikonloppusuunnitelmat jäivät kertaamatta. Söitkö aamupalaa vai täälläkö uskaltaudut sämpylän tempaisemaan, kahviako juot vai teeihmisiä, onko sellaista sorttia että junassa lähmäisee pahalla ololla vai maailmanmatkaaja. Tuleeko paljon reissattua, olitko kesällä lietsussa, pitelikö ilmoja ja pitkääkö pidit vapaita.
Harmillisen lyhyitä nämä junamatkat nykyisin, kun ennen oli eri tavalla tunnelmaa ja sai juteltua rauhassa kun matka kesti viisi tuntia Pirkanmaalle kuule.
Niin. On se harmi.
Teksti: Sara Salomaa
