Jäin tossa funtsaamaan mitä oli ennen lasten kotihoidon tukea ym muita avustuksia. Kun sodasta oltiin selvitty, oli kaikki samaassa liemessä. Ei ollu mitään auttavia osapuolia. Yhtä pidettiin tietyissä rajoissa. Ketään ei jätetty pulaan.
Kun broidi ja systeri oli skolessa mulla oli oma ns päivähoito. Samassa bygessä missä budjattin oli konefirma, jonka kuskit otti mut keikoilleen mukaansa. Matkaevääks sain jenkkipurukumin ja sit mentiin. Turvavöitä ei oltu keksitty vielä silloin ja käytiin mitä ihmeellisimmissä paikoissa enkä skagannu yhtään. Sillosen skidin näkökulmasta kaikki oli niin uutta.
Toinen ns päivähoitopaikka oli Knihtisaaren purjehdusseuran ravintola. Mutsi oli duunissa siellä ja mä pyörin jaloissa. Siellä skruudasin ekaa kertaa katkarapuja. Oli tiukka vaatimus etten saanu mennä ravintolasalin puolelle. Lönkalla nykyisen teknillisen opiston takana oli Boforsin valimo ja mutsi otti mut mukaan sinne kun steedas siellä, mut paikka oli vaarallinen ja mun piti sitata stuulilla koko aika kun mutsi teki duunia.
Sit oli muitakin mestoja joissa vietin aikaani. Mulla oli verkosto sukulaisia pitkin stadia. Oli setiä ja tätejä. Jälkeenpäin hiffasin et ne oli kuiteski mun isotätejä ja setiä. Mahtu siihen joukkoon jokunen isoenokin. Mut se perussysteemi toimi, et ketään ei jätetä koskaan pulaan. Uskon että se on sitä stadilaisuutta. En tiedä.
Abrahaminkatu, foto: korttelit.fi
Oli mulla kaks ihan oikeeta tätiäkin, toinen budjas Abrahaminkadulla ja toinen Fredikassa. Kerran eksyin Fredikassa ja mulle ihan tuntematon tyyppi sano et nyt tuut mukaan ja vei mut tädin luokse. Näki et nyt on skidi hukassa ja tuns mut, vei tädin luokse.
Tätä nykyä oon budjannu seitsemän vuotta samassa luukussa enkä ole nähny naapuriani koskaan. Se vanha Fredika oli omaa luokkaansa. Ei ollu mitään loistelamppuja, hehkulamput loi oman fiiliksensä. Moni on kaivannu sitä vanhaa Fredikaa, mut pahoin pelkään, ettei olis ollu paljoakaan kunnostettavaa. Byge missä täti budjas oli osittain sortunut, ovet olivat vinossa eivätkä menneet kunnolla kiinni. Olis kantsinu rakentaa koko Fredika uudestaan. Oliskohan ajatus aikoinaan ollu siinä että sen ajan grynderit anto joutomaita muuhun käyttöön. Tuli Heruli ensimmäisenä mieleen? Jyrkkää kalliota, joka ei kelvannu edes metsästysmaaksi.
Noihin aikoihin mutsi ja faija hiffas et pitää olla maapaikka ja bilika. Maapaikka oli kaukana Tuusulassa, hylätty raiskio, jonka omistaja möi ehkä rahapulassaan. Siellä sit yritettiin viljellä yhtä sun toista. Eka telsu maksettiin osittain muutamalla säkillisellä perunoita.
Hildénin Leipon merkki on myös pakun kyljessä. Foto: Keltainenpörssi
Eka bilika oli Hildenin leipomon vanha paku. Sillä faija roudas kersat landelle kesäsin. Heitti keikkaa roudaamaalla kamaa ympäri stadia. En tiedä oisko faijalla ollu diili leipomon kanssa? Sitä pakua tarvittiin, kun landelle bygattiin tönöä. Siinä tönössä (snadissa) piti olla totta kai bastu ja tiilet palomuuriin haettiin Manskulta puerattavan talon työmaalta. Se purettu byge ei ollut Tempon, mut ihan siinä huudeilla.
Pentti Laine
Slämyn toimitus: Knihtisaari / Nihtisaari, Stadin kadonneet saaret, pluggaa lisää: http://blogs.helsinki.fi/envirohist/helsinki-etusivu/tikkanen_1999/
