PALMUSUNNUNTAI JA CALIMANVÄRISET MOKKAKENGÄT

Palmusunnuntaina tötterö- ja huppukaapuveikot
roudasivat jälleen pitkän koronatauon jälkeen
Malagan kapeilla kartsoilla olkapäillään huojuttaen
veljeskuntien raskaita, kullattuja valtaistuimia,
Jeesuksia, Marioita ja pääsiäiskuvaelmia.
Rummut paukkuivat, vaski soi, väki täytti väylät.
Tsittasin perheeni kanssa keväisellä Armon aukiolla.
Klabeissani oli uudet calimanväriset mokkapläägät.
Tsyrkankellot kilkattivat, kalkattivat, klongasivat.
Akaasiat lehtivät rohkeasti, kyyhky kujersi palmussa.
Puistoskitso sekoili yhteyksistään mustiin aukkoihin.
Marttyyrien kivinen obeliski edessämme vaikeni.
Ihminen on itse luonut kaikki jumalansa
omiksi sotaisiksi, kyynisiksi muotokuvikseen.
Mahtavin jumalista on fyrkaksi kasautunut valta.
Atomiaikakauden faija, kundi ja pyhä henkäys ovat
ydinlataus, ballistinen ohjus ja ydinsäteily.
Paikalliset pummit, kämpättömät ja spuget hengailivat
Armon aukiolla rauhassa omilla puistonpenkeillään.
Dokasivat kimppaflindoista veljellisesti brenkkua ja kaljaa.
Heille tärkeintä ei ollut hillon määrä tai kallein kosla.
Kurjuuden pyhimykset eivät dunkanneet suitsukkeilta.
Kytät ja vartijat eivät jaaganneet heitä Palmusunnuntaina.
Suomalaiset vihaavat, haukkuvat, uskovat herrojaan.
Herrat kusettavat ja kurittavat pienituloisia alaisiaan.
Kansalaiset uhoavat, mutta nuolevat silti herrojaan.
Peloissaan herrat rukoilevat apua rapakon takaa.
Kenen etuja ajaa itsenäisyydestään luopunut maa?
Pääsiäisenä lamautetut laumasielut studaavat,
siunaavat piinapenkissä asevarustelun ja pyssyt,
rukoilevat pitkänä perjantaina turvaa sotilasliitosta,
ristiinnaulitsevat daijussaan tulevien sukupolvien rauhan.
Ohjaavatko he tulevaisuutemme kohti sotaa ja vihaa?
Lämmin kevättuuli taklasi Armon aukiolla pahviroskiksen.
Kauhtunut kitaristi näppäili ja sääti skittaansa kondikseen.
Hörppäsin tölkistä snadin huikan huurteista bisseä.
Suomen mediauskovaisessa hallituksessa tönötti tötteröpäitä.
Heidän tötteröistään puuttuivat viisauden silmäaukot.
Teksti ja kuvat :Matti Laitinen
Natoa vastustava vanhukainen ja omaishoitaja
9.4.2022 Plaza de Merced, Malaga
Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *