Pääministerin tulee käyttää hänelle annettua valtaa

Yrittäjä Juha Sipilän tulee tuoda IPR –tietämyksensä hallitustyöhön, sillä iso osa äänestäjistä valitsi hänet uuden talouden visionäärinä.

Retostelu kehittävien yritysten konkurssikypsyydellä ruokkii pimeyden voimia, haittaa liiketoimintaa ja leimaa ne hämäriksi.

Esim. Chembolis ja kaltaisensa ovat Suomelle iso mahdollisuus. Ne työllistävät ”tappiollaan” ja kasvattavat kauaskantoista osaamista.

Varallisuuden ja vaikutusvallan käyttö rohkeaan kehitykseen on sankaruutta nykyhetkessä.

 

Kaikessa näkee, etteivät entiset talousopit ja arvonmääritykset enää kanna. Monopolien passivoimien vahvan taseen yrityksien palvominen tuhoaa taloutemme.

Äänekoski osoitti, ettei isokaan tehdas takaa bisnestä. Pölli tarvitsee älliä, eli investointeja uusiin sovelluskehityksiin.

Vaikka niissä kuluu omat ja vieraat pääomat, ei piruille saa antaa oikeutta lukea raamattua.

 

Digitaalisuus on hyvä renki, mutta sitä ei pidä luulla ratkaisijana. Esim. äänitebisneksen liiketoiminnaksi riittävä suoratoistotulo edellyttää tekijänoikeusmassaa, joka on vaatinut satojen henkilötyövuosien investoinnit.

Kilpailuun uusilla markkinoilla tarvitaan oma erillinen investointiohjelma ja pääomitus. Vaikka oppisi kuutta kieltä, ei se auta, ellei pysty esittämään asiaansa.

Koska tekijänoikeusomaisuus ei kelpaa rahoituksen vakuudeksi, kotimainen yritys jää ulkomaisten markkinakoneiden jalkoihin.

Venäläinen ruletti voi tappaa ihmisen, mutta tämä älyvapaa kuolemanlaakso tappaa koko kansakunnan.

 

Laki turvaa yhdenvertaisuuden ja oikeuden työhön, mutta jos työn lopputuloksella ei ole omaisuusarvoa, kuka sellaista voi teettää?

Jotta aineeton talous pääsee lailliseen tilaan, sen työn arvolle on oltava valtion takaus. Kun yritysten aineeton varallisuus tunnustetaan, Suomi vaurastuu yhdessä yössä.

IPR -taseet pääsevät töihin, uustyölliset alkavat kartuttamaan verotuloja ja valtion työttömyysmenot pienenevät.

Kuka Suomen vallattoman vapaiksi lobattuja markkinoita puolustaa, jos ei Suomen kansa ja sen valitsema valta.

 

Poptori Oy

Erkki Puumalainen

Toimitusjohtaja

POPTORIN SUOMI TEKO

 

Erkki Puumalainen

+358 50 62515

Malmin raitti 17 00700

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *