Toukokuun ekat tanssit on jo tanssittu. Jostain kaukaa jyrähtää vielä talven henki, mutta Neiti Kevät on jo saapunut kaupunkiin ja on näyttänyt, odotetustikin, keskisormea talvelle.
Kevät tarkoittaa Tsilarille paljon duunia. On putsattava pihat, roudattava ulkokalusteet pihalle, öljyttävä mokomat, pestävä roskahuoneiden lattiat ja vaihdettava ilmanvaihtokoneiden suodattimet. On seurattava kasvien kehittymistä, häädettävä muurahaiset sisätiloista, siivottava nurkkia ja oltava asiakkaille mieliksi.
Pari viikkoa sitten Tsilari oli lomalla, ja tietysti sitten piti iskeä flunssa. Räkää tuli kuin torpparin pojalta, aivastusta pukkasi ja kurkkua köhitytti.
Viime viikolla tuli tietoon myös se ilouutinen, ettei enää työpaikalla tarvitse käyttää maskia. Paitsi tietysti asiakkaiden kotona, siellä pitää käyttää. Moni asiakas on silti kehoittanut Tsilaria riisumaan maskinsa lukeakseen esim huulista mitä Tsilari puhuu.
Tsilarihan järkkäsi shown erään kiinteistön pihalla, kun ohjelmassa oli ulkopenkkien öljyäminen. Asukkaat kokoontuivat ruokalan ikkunoiden taa hämmästelemään. Osa näytti peukkua, osa vain toljotti. Näky oli kuin Walking Deadista, kun kymmenet kalpeat kasvot tuijottivat Tsilarin liikkeitä ikkunan takaa.
Eräs asukas, jonka tiedetään vievän ruokaa linnuille kiinteistön pihamaalle, oli taas jättänyt kasan pähkinöitä maahan. Tämä asukas ei joko vieläkään ymmärrä, tai sitten ei vain yksinkertaisesti kiinnosta, että ruokien jättäminen maahan houkuttelee ne rotat paikalle. Tsilari keräsi pähkinät kippoon ja vei ne tälle asukkaalle, muistuttaen taas valtavasta rotta-ongelmasta, joka piinaa Helsinkiä.
Toinen asiakas kutsui Tsilarin himaansa korjaamaan vuotavia suihkuja. Pääsuihku oli rikki, ja peppusuihkukin lennätti vettä kaaressa heti kun hanan avasi. Asiakas oli juuri kotiutunut sairaalasta kaaduttuaan ulkona, ja esitteli Tsilarille suonikohjuisia jalkojaan, joista oli juuri kipsit poistettu.
Tsilarilta jämäkkä Toukokuun-tervehdys kaikille lukijoille, stikatkaa sana kiertämään Tsilarista.
Jatketaan harjoituksia!
Teksti: William
