Tää kurttulehtiruusu, on huisin sitkee blumsteri. Mun yks frendi, Hobby, kaveeras, et se oli jostain lesannu, et noi slobon kasakat, ois roudannu, ne joskus Stadiin. Nää uljaat, arojen kasvatit, oli hiffannu, et niitten oivat ratsut, orlovit, hinkuna tykkäs niitä skruudaa. Tää ruusuhan, lykkäs lehtivihreetä jo heti, ku suulis starttas lämmittään ja snöge häippäseen.
Meitsi kyl fanittaa tätä, snadisti yrmittyy kasvii. Miten sillä riittääki styrkkaa ja tahtoo, motarienki varsilla staijaa hengissä. Kaikki rapa ja suola flygaa sen päälle, ku snögelingot treenaa pitää nää väylät skujattavassa kondiksessa.
Vetäsin skeglulla viime syksynä snadin oksan tätä kasvii ja tuuppasin sen landemultiin. Mun tää mestahan on tota sgutsibotnee. Nyt keväällä olin ihka varma, et tää delanneen olonen ressukka oli jo menetetty keissi. Päivittäin vodaa ja sit vähitellen, starttas silmuu puhkeen sen rujoon varteen.
Nyt venaan, et syksyllä tää ihmeblumma jaksaiski vääntää, ees yhen, söden punasen kukinnon, ihan vaan mulle snadiks opiks, et vaik toi usko snadisti horjuiski, niin aina kantsuu treenaa.
Jaakko Koroma