Onko kyseessä totuus vai tehtävä?

 Onko kyseessä totuus vai tehtävä?

Universalin johto markkinoi suomalaisille viestiä musiikkibisneksen elpymisestä, vaikka kaikki kasvu on Suomelle miinusta. Ahneuteen ja optimointiin tähtäävä kehitys on syytä kyseenalaistaa. Monikansallinen IFPI on Suomessa toimiva ulkomainen etujärjestö, joka on sulauttanut itseensä suomalaisen edunvalvojan ÄKT:n.  Monikansallinen totuus ei kanna. Se kertoo  suoratoistopalvelulla olevan Norjassa Suomeen nähden kolminkertainen kuluttajakunta. Tästä voi laskea, että enemmistöväestö ei voi ostaa musiikkia, koska fyysistä tarjontaa ei kehitetä. Esim. Japanissa ja Saksassa tilanne on täysin päinvastainen, koska siellä osataan puolustaa kotimaan taloutta.

Riippumatta esityskielestä ulkomaisen levy-yhtiön omistama musiikki on täysin tuontitavaraa. Yritysostojen myötä ulkomaiset jätit omistavat lähes koko kulttuurihistoriamme. On kohtuutonta, että sitä kuunnellessaan joutuu rahoittamaan ulkomaista ahneutta 70 vuotta. Enemmistö ihmisistä ihastuu mielimusiikkinsa ikihyviksi. Ostamalla fyysisen tallenteen, saa laillisen oikeuden kopioida se kaikkiin oleviin ja tuleviin formaatteihin. Ajan oloon jokaisella olisi oma ilmainen musiikin suoratoisto.

Raha hallitsee totuutta ja CD halutaan pois. Markkinointi on vaikuttamista ja sitä tekevät tehokkaat viestintätoimistot. Kun maidonkulutus laski, Valio teki TV-kampanjan edistämään kulutusta. Meijeriteollisuuden kilpailu on tehnyt maitokaapista ostajan paratiisin. Musiikin kuluttajan tai sidosryhmien sieluja ei syleillä. Kaupat hylätään ja kuluttajia myöden kaikki on haastettu käräjille. Onko ihme, jos kulutus halvaantuu?

Suomessa keskustelu ja kritiikin vastaanottaminen lähes kriminalisoidaan. Vauras ja varusteltu aikuisväestö voi yhä yksin ylläpitää suurempaa levymyyntiä kuin Suomessa ikinä. Laiskistunut yksisilmäinen levybisnes tarvitsee kilpailuasetelman uskomaisen ja aidon kotimaisen välillä. Olemme sen jo voittaneet, mutta lahjoittaneet palkinnon ulkomaille. Kenen kuusta kulttuuria, kilpailua ja elinkeinoa valvova viranomainen haluaa kuulla?

Poptori Oy

Erkki Puumalainen

toimitusjohtaja

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *