Olin kait tokalla Lapparin kansiksessa. Joulu oli jo ovella. Mutsi leiponu kystä kyllä. Faija oli jollain byggalla silloin duunissa. Siellä bungattiin liksat kerran viikossa handuun. Mutsin tää joulubudjetti oli räknätty sen ja faijan snadien tienistien mukaan. Faijalla taas, niinku joskus ennenki, tää joulustressi pääsi keittän yli, häippäs johki pariks päiväkäs sitä handlaan ja liksa sit hupeni sillai kliffassa brenkkujengissä.
Mutsin tää maksutase brakas ja meni joubudjetti sillä uusiks. Joulusafka oli se mistä ei mutsi kuiteskaan ois konsa spaarannu. Mut, lahjat rikkaat runsahat, tuliki sit snadiin syyniin.
Vieläki muistan, et tää meidän mierolaisjoulun surkeus valkeni sitte meille kaikille, mutsille, systerille, broidille ja meitsille, faijan eloo se ei pahemmin häirinny, enemmänki se vikisi sen grabbiksesta, ku mude ei stikannu sille fyrkkaa et se ois päässy vetään pari pilsuu Meklun Kerhoseen.
Tää joulupuun tsöbaus starttas sit kyl oleen buli taloudellinen dilema. Runskin budessahan blisattiin kuusia. Olin joskus tseenannu kliffat fyrkat, ku jeesattiin vanhuksia kuusen niitten himaan roudaamisessa.
Kaikki meitsin kafrutki tsennas, et nää kuusiblisarit kaihos jo aaton iltapäivällä, hipsiin niitten himaan landelle joulubastuun, ku oli joskus fitin orpoo niitten ollu valvoo yökaudet holotnassa, ettei kukaan köyhä leskivaimo, treenannu föraa yöllä niitten tätä joulukuusikkoo.
Näitten blisareitten fitti staili oli vetää vesurilla nää blisaamattomat joulupuut säleiks, ettei nää niitten lähtöö venaava sniidu jengi tottuis siihen, et ne sais födattuu jouluiloo himaan ilmasista joulukuusista.
Mutsi funtsi sit skäfän tovin tätä meidän kuusitrabellii. Sit sillä stendas. Ku jo aattoilta hiipi hämäräks, mutsi käski meitsin ottaa mun mahatselin klitsusta meggeen. Otti tiskipöydän skopesta sen skidiajan himasta tuoman snadin käsisahan. Sit dallattiin pudeen ja alettiin valkkaa sopivii havunoksia tseliin ja pöyhittiin kuusikasaa, et hiffattais sopiva ranka.
Sit löyty söden latvan vielä säilyttäny runko ja siihen onnais varmallaki iisisti duunaan tsäärna luomaan joulufiilistä. Mutsin faija oli ollu aikanaan mööpelipuuseppä, sikski meillä oli himassa sen duunivehkeitä. Niinku pora, höylä, talttoja ja sellanen vinkkelipora.
Mutsin tää talentti riitti sit kairaan holet, tähän raiskattuun runkoon. Nää havunoksat mutsi sahas tasasen mittasiks ja ymppäs ne tän joulupuun runkoon. Sit yks kenkälodju kledjukaapin ylähyllyltä. Flaggat, hopeenauhat, jotkut jo snadisti klommoset värboltsit, fiblut, joista pikkubroidi aina oli haukannu takaa maistiaiset, niset ja nasset ja sit vielä viime joulusta spaaratut kynttilännysät.
Tää oli sitte yks mun ja mun fämilin jouluista, joka nyt ku funtsii oli hemmetin köyhä, mut jota muistoo en konsa antais veke. Eiks jehna.
Runskin pude.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma