Hyvä jäsen, mittaamme nyt kansalaisten verenpaineita eri puolella Suomea. Aivoliitto haastaa myös Sinut mittaamaan verenpaineesi lokakuun aikana. Mittauksia tehdään lähes 300 pop-up-pisteessä ympäri Suomen 23.10–29.10.2017. Tempauksella haluamme muistuttaa verenpaineen haitallisesta vaikutuksesta aivoihin, sillä kohonnut verenpaine on aivoverenkiertohäiriöiden merkittävin riskitekijä, johon omilla elintavoilla voi vaikuttaa.
Kohonnut verenpaine on oireeton eikä paineitaan voi tietää mittaamatta. Siksi verenpaineen mittaaminen tai mittauttaminen on tarpeellista jo 30 ikävuoden jälkeen.
Lähes 300 mittauspistettä on viikolla 43 käytössäsi. Pisteitä on muun muassa apteekeissa, terveysasemilla ja kauppakeskuksissa. Lähimmän mittauspisteen löydät täältä. Jos mittasit jo itse, ole hyvä ja kartuta mittaussaldoamme. Merkitse mittausten lukumäärä sivullamme olevaan laskuriin.
Kiitos kun olet mukana, tehdään yhdessä mittausennätys!
Faktaa
– Verenpaineen katsotaan olevan koholla, kun se on toistuvasti enemmän kuin 140/90 mmHg
– Seitsemällä kymmenestä aivoinfarktiin sairastuneesta verenpaine ei ole suositusten mukainen.
– Verenpaine on koholla joka kolmannella suomalaisella.
– Verenpainetta voi laskea vähentämällä suolaa, niukalla alkoholinkäytöllä, liikunnalla, laihdutuksella, tupakoimattomuudella ja kasvis- ja kalapitoisella ruokavaliolla.
Lisätiedot kampanjasta
projektisuunnittelija Ville Niemi, ville.niemi@aivoliitto.fi, 050 453 3246 tai
yhteisömanageri Sanna Reuna, sanna.reuna@aivoliitto.fi, 050 362 3217


