Kalasatamassa on elvytetty myös vanha 1800-luvulla Helsingissä noudatettu tapa antaa nimet kortteleille. Vuoden 1820 palojärjestyksestä alkanut kortteleiden nimeämisen perinne katkesi 1900-luvun alussa, kun Töölöä ja Pitkänsillan pohjoispuolta asemakaavoitettaessa ei enää nähty tarpeelliseksi nimetä kortteleita. Nyt runsas sata vuotta myöhemmin Sörnäistenniemessä haluttiin nostaa kortteleiden nimet uuteen elämään. Nimet antavat kortteleille tunnettavuutta, ja kortteleiden kiinteistöyhtiöt ja yritykset voivat käyttää korttelin nimeä markkinoinnissa tai osana omaa nimeään. Kortteleiden nimiksi valittiin slangiasuiset Sörnäisten satamassa esiintyneet ammattinimikkeet Dirika (’johtaja’), Fiskari (’kalastaja’), Gosari (’talonmies’), Kippari (’kapteeni’), Duunari (’työmies’), Junkki (’laivapoika’), Prikkari (’satamakirjuri’), Stuuvari (’ahtaaja’), Stevari (’vartija’), Trokari (’salakauppias’) ja Täkkäri (’kansimies’). Valitut slangisanat ovat eri aikakausilta ja eri ryhmien käyttämiä. Satama-alueet ovat perinteisesti olleet slangin rikkainta esiintymisaluetta.
Teksti ja kuva: Kari Papabear Tuovinen
