Musiikkia!-näyttely otettu innostuneesti vastaan

Hakasalmen huvilan Musiikkia!-näyttelyssä vieraili torstaina 21. toukokuuta kymmenestuhannes kävijä. Näyttely avaa uusia uria musiikinhistorian esittelyssä kertomalla soitinten, säveltäjien ja muusikoiden sijaan tavallisten ihmisten musiikkimuistoista tekemättä eroa klassisen ja populaarimusiikin välillä.

Musiikkia! Perhekuvassa vanhemmat ja viisi lasta, joista yksi soittaa harmonikkaa, foto: hel.fi

Musiikkia! Perhekuvassa vanhemmat ja viisi lasta, joista yksi soittaa harmonikkaa, foto: hel.fi

Kävijät ovat kiitelleet vuolaasti näyttelyn monipuolisuutta ja viihdyttävyyttä. Erityisen paljon museovieraat ovat pitäneet siitä, että näyttelyssä saa osallistua itse, vaikkapa laulaa koululauluja, opetella charlestonia ja testata musiikkimakunsa. Musiikkia!-näyttelyyn on vapaa pääsy.

Musiikkia!-näyttelyn joka sunnuntaisten matineakonserttien suuri suosio on yllättänyt museon. Näyttelyn ajan helsinkiläiset musiikinharrastajat ovat tervetulleita konsertoimaan Hakasalmen huvilan kauniissa salissa. Matinean voi pitää ilmaiseksi ja iltakonsertin tilavuokra on edullinen. Tämän vuoden sunnuntait on jo varattu ja ensi vuoden matineoita kysellään päivittäin. Iltakonserttiaikoja on vielä hyvin saatavilla. Konserteista on lisätietoja kaupunginmuseon verkkosivuilla.

Musiikkia! – Kaupungin soivat muistot
Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13b
Auki 11.3.2015–8.1.2017 ti–su klo 11–17, to klo 11–19

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *