Mun laiffin stoori (osa 6. 1986–1990)

Kahdeksankytluvun lopulla tsiigattii nyyaa idiksii. Bisnes stondas paikallaan, mä halusin äksönii. Broidi jatkoi volyymihandelii marketteihin, itse keskityin leipomotoimintaan ja suolakurkkuihin, joita blisattii tasasest.

Yks morgeni ku pluggasin Hesarii mä hiffasin, ett myynnissä oli blumsteritukku. Mikä ettei – tuore mikä tuore – funtsasin. Otin myyjään kontaktii ja eipä aikaakaan kun öppnattii blumsteritukku. Tuotiin maahan Hollannist ruusuu, neilikkaa, gerberaa, asparagust, orkideaa ja monii eksoottisii blumstereit ja viherkasveja. Myös kotimaisi blumstereit blisattii.

Blummat viehätti mua ja oltii Sirjen kanssa innolla uutta bisnestä kehittämässä. Pariskunta, jolta firma oli slumpattu, jäi hoitaa bisnestä itsenäisest ja me luotettii niihin. Vajaan vuoden kuluttua blumsteribisnes oli kunnolla persuksillaan. Blummat kylmiöiss kuihtu samas tahdiss liikevaihdon kans. Myyjien taustat ja historia yrittäjinä oli jäänyt multa tsekkaamatta. Mä funtsin parhaaksi stoppaa tää kimppahomma ja saman tien koko blumsteribisnes stikattii Huitsin Nevadaan.

Tää oli mun bisnesurani eka kunnon moka ja mä opin kantapään kautta, ett uutta bisnestä täytyy funtsii kylmän lungisti eikä suinpäin rynnätä alalle, jota ei haldaa.

Kesällä 1988 sain vinkin, ett yks hyvämaineinen vihannestukkuri funtsi bisneksen slyytaamist. Skulasin hänelle ja bamlasin ett voisin slumpata sen bisneksen. Tällä kertaa olin varovainen. Sain häneltä taseet ja tuloslaskelmat ja yhdessä ammattilaisten kanss analysoitii firma. Firma oli hyvämaineinen, taseet kondiksess ja tuloskunto loistava. Toimintaa harjoitettii nykyisellä Helsingin Tukkutorilla vuokratiloissa gamlas puises hökkelis.

Omistaja halus myydä paitsi firman, myös Vantaan Ylästöllä kaks tonttii joissa oli omakotihöset. Tää luonnollisesti nosti hänen hintapyyntöään. Dallasin pankkidirikan luo, esitin asiani ja näytin taseet sekä tuloslaskelman. Pyysin häntä viemään mut sellaisen bulipläägän luo, joka vois tehdä asias päätöksen. Bamlattii sentään miljoonist markoist. Pankkidirika tsiigas mua ja sanoi : ”Täss tsittaa päätöksentekijä. Mä teen päätöksen nyt.”

Tein mun laiffin buleimman handelin ja slumppasin TUOREVIHANNES HONKONEN KY:n joka oli keskittynyt yksinomaan suurkeittiöasiakkaisiin. Yhtiön vastuunalaiseksi yhtiömieheksi tuli LASSE LIEMOLA KY.

Siit alko leipomotoiminnan ja suolakurkkubisneksen alasajo. Niiden kohderyhmänä oli ollut vähittäiskauppa, kun taas uuden yrityksen kohderyhmänä päätettii pitää rafla- ja suurkeittiöasiakkaat. Silloinen Elintarviketukkukaupan keskus (mikä sanahirviö!) oli irtisanonut Tuorevihannes Honkosen toimitilat, josta olin kaupantekohetkellä tietoinen. Olisin halunnut jatkaa vanhoiss tiloiss mutta se ei sopinut byrokraatille. Synty flaidis joka slyytas vasta, ku flytattii nyyaa Varastokadulta vuokrattuun varastobyggaan.

Sain tsennaa Stadin byrokraatin pienyrittäjävihamielisen sanelupolitiikan. Siitä sisuuntuneena pluggasin Kansalaisopistossa hallintomenettelylain peruskurssin ja lähdin messiin Stadin kunnallispolitiikkaan tavoitteena pienyrittäjien toimintaedellytysten turvaaminen Stadissa. Mä olin Pääkaupunkiseudun sitoutumattomien ryhmän ääniharava ja tulin valituksi valtuustoon.

Stoori jatkuu…..

Lasse Liemola,   PISNESMIES

 

Kategoria(t): Arkisto, Blogi Lasse Liemola Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *